Luikkiksen mietteitä elämästä

Syksyn taikaa

2008-10-12T19:19:00.009+02:00

Kahdeksan kuukautta on nyt vierähtänyt täällä länsirannikolla. Töissäkin on tullut oltua nyt paria viikkoa vaille puoli vuotta. Kaikki on näennäisesti jo rutiinia, elämä asettunut uomiinsa. Jos ajattelee sitä, mikä kaikki on tänä aikana ollut mulle uutta, on lista aika pitkä. Uusi koti, uusi työpaikka, uudet kollegat, uudet kaverit, uudet maisemat, uudet kahvipöytäkeskustelut, uusi tapa kommunikoida, uudet vakioreitit, uusi lähikauppa jne. jne.

Kuitenkaan ei tunnu siltä kuin olisin itse kovinkaan uudistunut. Joko kyseessä on defenssiivinen ajattelu tai se, että olen kokeillut pysyä itse paikoillaan kaiken muun liikkuessa. En ole aivan vielä päättänyt, kumpi on parempi vaihtoehto: taipua ja muokkautua ympäristönsä kaltaiseksi vai pysyä omalla tiellään törmäysriskeistä huolimatta?

Parin viikon takainen syntymäpäivä aiheutti jo tutuksi käynyttä levottomuutta, jonka toivon taittuvan syksyn pimeydessä. Toiset käyvät levottomina kevään valon iskiessä, mutta mulle syksy on monella tavoin levottomampi. Pitäisi keksiä sitä ja tätä, olla harrastamassa ja virikkeitä hakemassa samalla, kun putoavat lehdet aiheuttaa säkkimäisen olotilan, joka ei taltu muulla kuin extraunilla ja illoilla sohvan uumenissa. Ja niistä aiheutuu sitten lisää levottomuutta, kun tuntuu, että elämä on tätä kaiken aikaa. Sitten yritän viikon olla aktiivinen kalenterin täyttäjä ja sosiaalinen kone, joka kulkee junan lailla.

Opettelen edelleen Kultaisen Keskitien kävelyä, reittiä, joka ei johda ennenaikaiseen keski-ikään muttei myöskään takaisin teinitytön rooliin. Katsellen syksyn väriloistoa ja luonnon valmistautumista kaikessa rauhassa, ilman paniikkia, tulevaan talveen. Otan mallia viisaista puista, jotka pudottavat sen, mitä eivät talven aikana tarvitse ja kasvattavat sen uudestaan kevään auringon taas paistaessa kirkkaammin.

Ei elämä sen kummempaa ole kuin luonnon kiertokulku - molemmat hämmästyttävät yhtä lailla omalla monimutkaisuudellaan. Kuitenkin se, mikä on monimutkaista, on samalla yksinkertaista, kun muistaa nähdä metsän puilta.

Vielä on kesää jäljellä?

2008-08-07T16:09:00.003+02:00

Tauon jälkeen blogini alkaa jälleen ilmestyä. Kesän pakollinen tuplanumero jäi väliin, mutta voin vakuuttaa, että syynä ei ole ollut tapahtumapula.

Tähän väliin tekee kovasti mieli siteerata Ruotsin virallista iskelmäkunkkua Thomas Lediniä: Sommaren är kort, det mesta regnar bort... Juuri näin kävi.

Ihana, rento ja kesäinen fiilis vaihtui sateen mukana viluiseen ja nuhaiseen. Töihin paluu ei siis tänä vuonna sujunut lainkaan suunnitelmien mukaan; en saapunut työmaalle täynnä tarmoa, vaan sekalaisen pöllähtäneenä. Eilen oli pakko lähteä kotiin sairastamaan. Mikään ei ole yhtä epätodellista kuin flunssapöhnäinen olo: kaikki tapahtuu kuin unessa.

Unenomainen on myös huominen päivä, kun saadaan avaimet uuteen kotiin! Ehkä sitten alkaa oikeasti tuntua siltä, että muutto on pian käsillä. Odotan todella sitä, että pian ympärillä on tilaa, kauneutta ja vain sellaista, josta oikeasti tykkään. Kaikki muu siivilöityy pois muutossa.

Päivän lehti lupaa ikävää keliä viikonlopulle. Synkkä uutinen kaupungissa toista vuotta järjestettävän festarin kannalta. Ja etenkin siksi, että bästis ja sen kille saapuu huomenna Oslosta. Mutta eipä mikään ennenkään ole ilmoista ollut kiinni: sen osoitti viimeksi kesäkuinen Suomen-reissu.

Toivottavasti huomenna tuntuu ihan huipulta: avata ovi eteiseen, jonne tulen astumaan monesti - mutta vain kerran se on ensimmäinen kerta.

Suomen kesä

2008-06-30T22:12:00.004+02:00

Loma. Juhannus. Suku. Kaverit. Sauna. Grilli. Tanssi. Juhlat. Ikävä. Tunteet. Ilo. Onnistuminen.

Ja haluaa heti takaisin. Ei ole helppoa putkahtaa keskeltä Suomen suvea ja ihanaa joutilaisuutta takaisin tänne ja töiden kiemuroihin, jotka kaikesta päätellen eivät sittenkään taida olla niin mua varten. Kunpa saisi koko suvun ja kaikki kaverit tänne, niin meillä olis mahtava kesä tiedossa.

Eikä uneton yö loman vikana päivänä helpota sekavaa olotilaa. Muistona sata hyttysen ja yksi serkun purema. Sekä nauramisesta kipeä vatsa - ehkä hieman itkustakin kouristellut.

Elämä jatkuu, kesä samoin. Mutta mikään ei vedä vertoja sille ololle, kun voi sanoa mitä tahansa ja tietää, että vastassa on ymmärrys, joka ei riipu pelkistä sanoista vaan kumpuaa jostakin hyvinhyvin paljon syvemmältä.

Suomalainen sielunmaisema lipui auton lasista ohi samalla, kun V-M Loiri tulkitsi Suomi-hittejä. Melankoliaa ja ah, niin läheistä. Eikä lainkaan siirappista, vaikka toisin voisi kuvitella.

Eläköön ne pienet ihmisten väliset erot! Eläköön se, että yhdessä paikassa voi olla samalla myös toisessa. Eläköön se, että Valtteri osaa possessiivisuffiksin ja että Juho hymyili mulle ekaa kertaa kunnolla. Eläköön se, ettei juttu lopu koskaan vaikka hiljaisuuskin on olemassa. Eläköön oma paikka siellä, minne aina voi saapua uudestaan - ja alkaa siitä mihin jäätiin.

Suomen kesä, teit juuri sen mitä toivoin - ja sen mitä pelkäsin.

Samma på svenska: Borta bra, men hemma bäst!

2008-06-07T17:00:00.015+02:00

Hah, den föregående posting har lite felaktig rubrik, för det är bara nu SOMMAREN verkligen är här! Den gångna veckan har vi gått i riktig sommarvärme så att inne- och utetemperaturen konstant tävlar om vinnartiteln. Nu när klockan är över 22 så hemma hos oss är det närmare 40 och ute är det bara 20. På dagen är det tvärtom.

Jämföringar mellan ute- och inneutrymmen är riktigt passande även när man tänker på vad som har rymts i dessa veckor. Vår nya hobby, lägenhetsvisningar, har hållt oss i sina fingrar - ända tills gårdagens klimax. Alltså på riktigt (trummorna trummar!!!): vi gjorde igår affärer om en alldeles härlig lägenhet! Om ett riktigt HEM. Om en ny början. Om en rejäl etapp på vägen mot vuxenhet. Vi får göra ett alldeles eget bo, fixa saker och ting precis som vi själva vill. O la laa!

Och det känns helt hundra som om denna gången är det ännu finare att komma till mål - än vad det är under själva resan!

Välkommen hem till oss - vi flyttar i augusti!

(Bilderna är från vår grymma mäklarfirmas katalog www.alvhemmakleri.se/)

Oma koti kullan kallis

2008-06-05T22:12:00.006+02:00

Heh, tuo edellisen postauksen otsikko on sinänsä harhaan johtava, että nyt se KESÄ vasta on täällä! Viimenen viikko on menty hellelukemissa niin, että sisä- ja ulkolämpötila käy jatkuvaa kisailua voittajasta. Nyt kun kello on yli 22, täällä meillä sisällä on jotain 40 astetta ja ulkona sentään vaan 20. Päivällä on toisin päin.

Ulko- ja sisätilan vertaukset osuu aika nappiin, kun ajattelee mitä näihin viime viikkoihin on mahtunut. Uusi harrastuksemme, asuntonäytöt, on pitänyt meidät näpeissään - eiliseen kliimaksiin saakka. Siis ihan oikeasti (rumpujen tärinää ja päristystä!!!): me tehtiin eilen kaupat aivan ihanasta asunnosta! Oikeasta KODISTA. Uudesta alusta. Aikuistumisen selvästä etapista. Päästään tekemään seinien sisälle oma pesä, laittamaan hommat juuri niin kuin halutaan. Oiettä!

Ja on aivan satavarmasti sellainen olo, että tällä kertaa maaliin pääsy on vielä matkantekoakin hienompaa!

Tervetuloa kylään - muutto on elokuussa!

(Kuvat on mahtavan kiinteistönvälitysfirman katalogista www.alvhemmakleri.se)

Kesätunnelmia

2008-05-12T18:46:00.005+02:00

Vapusta kaikki alkoi.

Parin viikon välein päivitettynä tämä blogin pito ei oikein toimi. Tai ainakin siinä ajassa ehtii vuodenaika vaihtua vähintään kerran. Viime viikon puolivälissä elohopea kohosi ihkaoikeisiin kesälukemiin, mikä aiheutti hysteerisen vaatteidenpudotuksen ruotsalaisissa. Yhdessä yössä kaulahuivit vaihtuivat bikineihin ja kaikkialla, missä nurmikkoa vähänkin vihertää, löytää nämä takuulla sinne levittämään raajansa kohti aurinkoa.

Äiti on vapun jälkeisellä ajanjaksolla ollut kylässä. Päästiin ihailemaan saaristomaisemia, keväisen botaniskan kukkaloistoa ja aistimaan heräävää kaupunkia.

Kesäkausi on korkattu myös terassin puolella. On se vaan kumma, kuinka ekat lämpimät kelit osuu suoraan oluhermoon: huurteinen maistuu paremmalta kuin koskaan. Ja kun koko kaupunki mielii samaa nautintoa, on olo aika kingi hymyilevien ihmisten seurassa.

Viikonloppuna juhlittiin mun edeltäjän läksiäisiä. Enää pari viikkoa ja mun henkinen mentor on poissa. Sitten vasta punnitaan, onko musta kosmetiikkamaailman hengenluojaksi. Juhlat tarjos mulle mukavan yllätyksen siitä, kuinka parikyt vuotta ei tunnu missään silloin, kun ollaan samassa veneessä. Kun työnantaja pyörittää kummallista karusellia, tulee kokemuksesta kovaa valuuttaa. Tällaiselle uteliaalle hännystelijälle on myös mahtavaa kuulla kaikenlaisista elämistä ja tarkkailla, kuinka ihmiset on sellaisella salaperäisellä tavalla niin kovin erilaisia kuin kotona. Jännityksellä odotan, koska tarkkailijan silmät kääntyy toisinpäin.

Ainiin, mahtihomma: työ kuljettaa mut Helsinkiin kuun vika viikonloppuna! Suomi-kontaktit kunniaan, varsinkin, kun mun ei misssään nimessä ole tarkoitus katkaista napanuoraa - jos musta on kiinni niin ei koskaan.

Omaa elämäänsä elävä kuvasarja kertokoon tarinaa, kuinka Wappuskumpasta tuli into hyppiä saaristossa ja kuinka luonnosta voi nauttia sekä koivun että muutaman tunnin ikäisten hirvenvasojen kera.

Kevät tuli ja toi työn tullessaan

2008-04-28T21:23:00.004+02:00

Lukaisin äsken edellisen bloggaukseni - ja huokaisin helpotuksesta. Niin nopeasti sitä tottuu uuteen tilanteeseen eli siihen, että mulla nyt vihdoin ON työpaikka!!! Viikko sitten käärin hihani ja matkasin Mölndaliin, aloitin uudet aamurutiinit eli kukonlaulun aikaan ylös ja ratikka-bussiyhdistelmällä töihin. Maailma on aivan eri kuin Pasilassa: keskelle peltoa on rakennettu jenkkimalliin hulppea toimistorakennus, jonka katossa tuikkii suurensuuret kristallikruunut. Heh, on vähän oppimista työn lisäksi kulttuurissa.

Mutta joo, muuten on ajatukset täyttyny aika lailla asuntoasioista viime aikoina. (Ja tietty tosta mahtavasta luonnosta, joka kukkiipuskeevihertää, jee).

Ollaan käyty näytöissä ja ihmetelty, kuinka mahtavasti ihmiset asuu - ja sit vielä haluaa muuttaa pois niistä ihanista kämpistään!

Näin täällä elämä rullaa. Kolmen viikon nakkihommapestistä jäi käteen pari kivaa suomalaistyttöä, joiden kanssa on mukava pölistä suomea, kun muut ei tajua. Välillä on hirmu ikävä Suomeen, mutta sitten muistutan itseäni siitä, etten voi aina olla haikailemassa muualle. Pidin itselleni jo puhuttelun aiheesta minä ja kosmetiikkamaailma, mikä auttoi kummasti pistämään asioita järjestykseen. Ei aina voi olla pelastamassa maailmaa. Juuri nyt riittää, kun saan olla pelastamassa itseni yksinäisiltä päiviltä täällä kotikonttorilla.

Mutta ei musta kävelevää meikkipäätä kuitenkaan tule. Olkaa huoleti.

Päivä työnhakijan elämästä

2008-04-10T17:17:00.002+02:00

En etukäteen osannut kuvitella, millaista aktiivinen työnhaku käytännössä on. En osannut mielikuvissani astua niihin saappaisiin, joissa tänäänkin olen kävellyt halki kaupungin.

Työnhaku täällä naapurimaassa on monivaiheista. Rekryfirmoilla on vankka jalansija ja etenkin kokopäivätöistä on huutava pula. Homma toimii useimmiten niin, että työnantaja ulkoistaa likaisen työn rekryfirmalle, joka laatii vetävän ilmoituksen ja koodaa sen melko ylimalkaisesti esimerkiksi ilmoittamatta yritystä, joka työntekijää hakee. Työpaikan osoitetta ei ilmoituksissa koskaan ole, ettei ovela hakija vahingossakaan tietäisi paikasta mitään haastatteluun astuessaan. Rekryfirma käyttää aikansa muutaman ehdokkaan kanssa, minkä jälkeen osa heistä lähetetään paikan päälle tapaamaan varsinaista työnantajaa. On varsin mielenkiintoinen kuvio saapua "työhaastatteluun", siis siihen ensimmäiseen rekryihmisen kanssa, tietämättä oikeastaan yhtään mitään paikasta, jonne hakee. Tietenkin jos elämään kaipaa jännitystä, toimii kuvio varmasti.

Sitten sitä vaan odotellaan, että koska puhelin soi - yhdestä paikasta ei vieläkään ole mitään tietoa, vaikka olen sekä rekry- että työnantajavaiheen käynyt läpi joskus kuukausi sitten. Tämänpäiväinen käynti päättyy siis joko seinään ensi keskiviikkona tai jatkuu vaiheeseen kaksi. Vaikka työpaikan onnistuisi saamaan, on palkanmaksajana kuitenkin rekry-yritys. Ja koska kuviossa liikkuu paljon massia, on niiden maksama palkka työnhakijan kannalta huonompi. Työnantajapuoli kun ei tietenkään halua diilissä hävitä mitään.

On tällä viikolla agendalla ollut myös niin sanottuja perinteisiä työpaikkoja, jonne haetaan suoraan. Tiistain kaksi haastattelua meni molemmat hyvin, siitä huolimatta, että paikat sinällään ei enempää voisi toisistaan erota. Tietenkään reissu ei ole ohi, vaan molemmissa on ainakin yksi haastattelu vielä edessä, minkä päälle tulee mietintämyssyvaihe, jonka kestoa ei kummankaan kohdalla viitsi edes veikata - voi olla viikosta kahteen kuukauteen.

Jos siis kuvittelin, että työnhaku Ruotsissa on tehokasta ja nopeaa, olin totaalisen väärässä. Olisihan pitänyt arvata, että jatkuvasti kokoustava kansa ei valitse sikaa säkissä, vaan antaa jokaiselle mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä. Työnhakijana mun pitää siis olla joustavan lisäksi äärimmäisen kärsivällinen. Se vaan alkaa olla vaikea yhtälö, kun työnhakuaikaa on jäljellä vajaa kuukausi.

Päivän opetus: olkaa vaan tyytyvisiä omaan työpaikkaanne!

Lägesrapport

2008-04-06T18:52:00.004+02:00

Oho, viikkoja on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Pääsiäinen ja viikonloppu Helsingissä ja sitten tämä viikko. Ilmojen herrat oli pääsiäisenä juuri niin nihkeällä päällä kuin pelkäsinkin, joten N&F joutuivat tarpomaan tuulessa ja tuiverruksessa. Sen jälkeen iskikin varsinainen takatalvi lumikinoksineen kaikkineen.

Oli kyllä äärimmäisen mukavaa emännöidä: sitä kokee kaupungin uudella tavalla, kun sitä esittelee muille. Ristiriitaisin tuntein lähdin seuraavana torstaina kohti Helsinkiä. En oikein tiennyt, oliko huono vai hyvä idea mennä "kotiin" näin pian muuton jälkeen. Viikonlopun päätteeksi totesin vaan, että päätös oli mitä oikein. Päästiin Rapen kanssa vielä torstai-Lostariin ja ehdin nähdä ja tehdä paljon noina päivinä. Viimeinen yö tosin meni liskoja pelätessä, joten takaisin saapui melko hajalla oleva neiti. Onneksi viikon aktiviteetit on palauttaneet mut takaisin arkeen.

Hanttihommissakin on se hyvä puoli, että perjantaina koittaa aidosti viikonloppu. Silloin vallitsee sellainen rehellinen työnteon aiheuttama väsymys, joka ei kuitenkaan estä sosiaalisia rientoja. Katsotaan nyt, josko tiistainen haastattelu tuottaisi vielä jotakin parempaa: voisi nauttia myös työstä vapaan lisäksi.

Tekniikka on kiva juttu silloin, kun kolmevuotiaskin osaa soittaa Skypellä Saara-tädille. Ja kun videokuva välittää ilmeet vahvistamaan sanoja, joista ei ihan aina tietokoneen välityksellä saa selvää.

Tekniikka toimii myös silloin, kun tekstiviesti piippaa ja kertoo, että kaveri ja sen poikaystävä yllättää tulemalla tänne Götanmaalle ensi viikonloppuna. Vaikka yrittäisi elää hetkessä, on tulevan suunnittelu joskus nykyhetkeä hohdokkaampaa.

Kevätmieltä kaikille.

Natiaisten maailmasta

2008-03-18T11:04:00.005+01:00

Onneksi eilinen oli vain pahaa unta! Melkein 10 astetta auringonpaistetta vaihtui yön aikana lumipeitteeseen ja kunnon myräkkään. Päivä menikin pienoisen paniikin vallassa, eikä ensilumi todellakaan tuntunut muulta kuin väärältä. Huh, tänään tapahtui paluu normaaliin, kevään tuloa vahvasti enteilevään liverrykseen.

Säästä on niin helppo vääntää juttua. Mutta kun se ON niin tärkeä asia! Pääsiäisvieraille haluan ehdottomasti tarjota kaupungin, jossa on mukava kuljeskella. Viime pääsiäinen kun meni lumisateessa, niin ei voi olla samaa tuuria toistamiseen.

Täällä on kaupat täynnä valtavia pääsiäismunia. Mutta ei suklaisia, kuten kotona, vaan pahvisia. Ruotsalaiset on irtokarkkien vannoutuneita faneja ja pääsiäisenä niitä mussutetaan kilokaupalla. Muuten kai pöytä on katettu suunnilleen samoin. Mämmiäkin löytyy pakastealtaasta!

Opeurakka on pistänyt tosissaan miettimään omaa kouluaikaa. Opettajaa kunnioitettiin, kenties liiaksikin, eikä olisi tullut mieleenkään huudella edes sijaiselle päin naamaa. Ja valehtelu, se taitaa näillä koululaisilla olla pääaineena. Ei opena voi ryhtyä epäilemään jokaista sanaa, kyllä mun on pakko pystyä luottamaan siihen, ettei ne kuseta mua kuus-nolla. Nojaa, eilisen jälkeen tuli selväksi, ettei mikään ole liian pyhää valehtelulle. Kunhan silmät on kirkkaat, voi suusta päästellä aivan mitä tahansa.

Vähän kyllä tekee mieli muistuttaa, ettei Suomen koulusysteemin arvosanameininki ole jäänne kuritushuoneelta vaan ihka oikea keino pitää natiaiset aisoissa. Vaikka opella ei ole auktoriteettia, niin ehkä ysiluokan kevättokari kannattaisi nelostenkin pitää mielessä. Se kun voi valehtelematta olla joko avain tulevaan tai paluu menneeseen.

Naapurissa tekstaillaan

2008-03-12T13:37:00.003+01:00

Ne kerrat, kun Suomi pääsee täällä uutisiin, on aika harvassa. Paikallinen lehti voi ylpeillä ulkomaansivujen määrällä, muttei sillä, että se kertoisi kovinkaan usein naapurimaan kuulumisista. Auvisen jälkeen uutiskynnyksen murtaa Kanerva, jonka tekstiviestijupakka on lehdessä kolmen värikuvan kera. (Voitte arvata, ketkä ovat kuvissa?) Juttu on kirjoitettu sopivan ironiseen sävyyn; siinä kerrotaan, ettei kerta ole miehelle ensimmäinen ja että hän on puoluetovereilleen taannoin luvannut "olevansa varovaisempi siivottomien tekstareidensa lähettelyssä". Ei siinä mitään, mutta ilman ainuttakaan suoraa lainausta toimittaja päättää kertomuksensa muistutukseen, että Suomen pääministerillä tuskin on asiaan kommentoitavaa: hän kun itse lopetti suhteensa Ruususeen tekstiviestillä.
Aaaargggh!!! Edusta sitten tätä kansaa.

Mun oma puhelin ei pahemmin tekstareista piippaa. Koitan saada edes jotakin neuvoja arvon opettajarouvalta, jonka nelosluokan puikkoihin hyppään huomenna. Viikon sijaistus alkaa matikalla ja mun pitäis osata niille kertoa päivän aiheesta eli geometriasta! Herregud! Viime viikolla punastelin takarivin kuunteluoppilaana, kun ope käsitteli alkeellisia murtolukuja. Olen unohtanut aivan kaiken. Opettajan opas saa kyllä viikossa hiirenkorvat.

Pitäkäähän peukkuja!

Veckans bästa

2008-03-07T09:14:00.003+01:00

Oijoijoijoi! Tuohon huudahdukseen on tiivistettävissä tämä viikko. On varsin eri asia marssia aamuisin tuttuun työpaikkaan kuin päivästä toiseen näyttää parhaimmat puolensa milloin missäkin. Haastatteluja on onneksi nyt alkanut sadella. Toiset on pikadeittaustyylillä sisään-ulos, mutta tämänpäiväinen oli reilun tunnin suoraa kysymyspatteristoa. Pakko vaan jaksaa painaa.

Eilinen oli mielenkiintoinen päivä, kun vietin sen suomalaisella koululla. Neljäs- ja ekaluokkalaiset sai musta vieraan luokkaansa. Jokaisen pitäisi aikuisiällä käydä koulussa! Ei niitä lapsia voi ymmärtää, jos ei näe niitä "työssä". Siellä ne keskittyy, pinnistää ja oppii omalla tavallaan. Varsinkin nelosissa oli mielettömät kokoerot: pari pienenpientä ja langanlaihaa tytöntylleröä vieressään puolet isompia ylipainoisia poikia. Ruokalassa en voinut kuin ihmetellä, kuinka ne pienenpienet ei kuin närppineet ruokaansa. Kuinka ne jaksaa koulupäivän sillä määrällä?! Yläastelaisilla näytti olevan hieman eri meininki. Ennakkoluulot nosti päätään, enkä häpeä tunnustaa, että luulen ongelman syyn olevan liian tiuhaan käyvässä mäkkärin ovessa.

Open rooli on paljon enemmän kuin miltä se pinnalta näyttää. Open pitää olla näyttelijä, kekseliäs ja viitseliäs neropatti, jolla on vastaus kaikkeen. Mulla oli naurussa pitämistä, kun ekaluokka istahti puoliympyrän malliin ja keskusteli edellispäivän visiitistä maatilalla. Yksi tytöistä oli keskellä anaalivaihetta, kun se joka väliin tunki pissaa ja kakkaa. "Ällöä, jos lehmä kakkaa, kun sitä lypsetään", "Ehkä se maatilan isäntä saa pissaa päällensä, kun lehmä ei osaa pidättää". Ja sokerina pohjalla: "Kanske vill han även ligga med sina kosor?" Kröhöm, tossa on todellakin kaksoismerkitys, mutta ope selvitti tilanteen mainiosti kertomalla, että entisaikaan maanviljelijät tosiaan nukkuivat eläintensä kanssa pysyäkseen lämpiminä.

Open tärkein ominaisuus on siis unohtaa lapselliset mielleyhtymät.

Asiasta toiseen: Viikolla etsin Tumpille sopivaa paitaa duuni-iltamiin Tukholmassa. Löysin teemaan "Göteborgin haarakonttori pukeutuu håkaneiksi" sopivan topin Emmauksesta. Olipa hauska hetki, kun huomasin henkarissa mun takin! Siinä se roikkui koristettuna 149 kruunun hintalapulla. Eipä tullut sitä ikävä, mut oli kiva huomata, et systeemi niin sanotusti toimii.

Suomea en muuten kuule täällä ikinä, joten kouluvisiitti oli mukavaa vaihtelua. Sitä paitsi ne ei yhtään ihmetelly mun ruotsia, koska ne on niin tottuneita moneen tapaan puhua molempia äidinkieliään. Niin että tiedoksi sulle vaan Hönö: väärin voi olla myös oikein : )

Myös pokaali pitää ansaita

2008-03-05T11:01:00.002+01:00

Istun täällä olkkarissa mielettömän kirkkaassa auringonpaisteessa ja kuuntelen lasten ääniä pihalta. Meidän sisäpihalla on pieni tarha, joten päivittäiset kiljunnat ja peuhaaminen ovat tulleet jo tutuiksi.

Tällä viikolla mua on hämännyt suunnattomasti, etten tiukoista yrityksistä huolimatta tajua lukuisia ylisanoja vuotavia kritiikkejä elokuvalle No country for old men. Kun se oikeasti oli vain pangpangpang! Elokuvallisuudesta sitä voi kiitellä. Mutta tunteiden herättäminen, hahmojen taustoitus ja niiden keskinäiset suhteet jäivät ihan tyhjiksi. Se, että sheriffi ei ymmärrä nykymaailman väkivaltaa, eikä lopulta jaksa siitä enää kiinnostua, tulee selväksi jo alkumetreillä. Mutta tärkein eli väkivallan oikeutus - tai ainakin yritys selittää sen silmittömyyttä - jää tarinasta täysin uupumaan.

Sitä paitsi todistin Oscar-gaalassa Coenin veljesten ylimielisyyttä, joka ei mennyt ujouden piikkiin. Jos ei osaa sanoa mitään palkinnon pokkaamisen yhteydessä tai ei kärsi liikutuksesta, joka estää lausumasta kiitoksia, ei ole ansainnut pokaalia.

Ei siis ihme, että äänestin Hesarin päivän kysymyksessä eitä kysymykseen, onko Oscar-palkinto tae hyvästä elokuvasta. Näin tein kyllä jo ennen kuin näin kyseisen pätkän. Tuntuupa siltä, ettei tartte enää koskaan valvoa koko yötä gaalaa seuratessa.

Haaveissain vain oot mun...

2008-02-28T15:44:00.006+01:00

Kevätfiiliksissä posket kuumottaen tulin juuri sisään täynnä LUONTOA. Aurinkoinen sää houkutteli mut Slotsskogeniin kävelylle. Luonto todella on heräämäisillään, siitä esimerkkinä krookukset, joita on ihan joka puolella. Muuten maisema on vielä paljas, mutta vauhti kiihtyy nopeammin kuin uskoisikaan. Reitilläni oli paljon aikaa mietiskellä, tutkailla sisäistä ääntä. Koitin pysyttäytyä kysymyksessä siitä, miltä työttömyys nyt tuntuu. Niin, miltä?

Osittain mulla on sellanen olo kuin olisin väliaikaisesti vapaalla ja kohta olisi taas aika palata vanhan työpöydän ääreen. Toisaalta vapaana kuljeskelu muistuttaa kuntoutujaa; aivan kuin olisi toipumassa burnoutista tai palaamassa yhteiskuntaan pitkän sairaalavisiitin jälkeen. Kaikki on samaan aikaan tuttua ja upouutta. Uskon kyllä, että työttömyys täällä lahden takana on helpommin sulatettavaa verrattuna siihen, että käyskentelisin Kallion katuja vailla määränpäätä. Täällä saan kuitenkin uusia elämyksiä päivittäin; olen vähän niinkuin turistina.

Sunnuntain Hesari saapui tällä viikolla vain päivän myöhässä. Nyt kun me ollaan huviksemme katseltu kämppiä täällä, niin psykologiekspertin kommentit suomalaisista asunnoista tuntui mielenkiintoisilta. Asiantuntija on sitä mieltä, että monissa asunnoissa on eteisen suunnittelu ja mahdollisuudet unohdettu totaalisesti. Ajatuksen arvoinen asia, varsinkin perheissä, joissa eteistä käytetään vain kenkävarastona. Toinen asia, mikä jäi mieleen on, kuinka lapsiperheessä sisustus usein noudattaa aikaa, jolloin lapsia ei vielä ollut. Eli lasten tavarat piilotetaan katseelta, siivotaan komeroon pois silmistä. Kun lapset asuvat ja elävät samassa kodissa kuin aikuiset, niin olisiko kuitenkin parempi antaa heidän myös näkyvästi sitä asuttaa?

Asunnoista on pakko kertoa vielä, kuinka uskomaton ero on nettivälityksessä näiden kahden maan välillä. Suomessa Oikotie välittää kiinnostuneiden silmien eteen hämyisiä ja epämääräisiä otoksia jostain keittiön nurkasta, kun täällä välitysfirmat palkkaa graafikoita ja valokuvaajia tekemään kaikkensa, jotta myynnissä oleva kämppä näyttäisi houkuttelevalta. Me käytiin pari viikkoa sitten katsomassa, mitä home staging parhaimmillaan tekee. Valoisa asunto hienolla paikalla kaupataan taatusti kovempaan hintaan, kun sinne on tuotu valkoisia tulpaaneja, pala trendikästä tapettia ja sävyyn sointuvia tyynyjä. Kaiken kruunasivat keittiön pöydälle asetellut snacksit, jotka näkyivät selvästi jo ensikatsomalta välittäjän kotisivuilla. En siis eilen hämmästynyt lainkaan, kun huomasin Myyty-teipin ilmoituksen päällä.

Muutto tuohon ihkuun kämppään jäi haaveeksi. Todellisuutta pääsin maistamaan saman talon katotasossa olevassa mainiossa kahvilassa, jonka feta-tomaattisämpylän nautin luontoretken päätteeksi. Ympyrä sulkeutui näinkin.

Nyt on ratikat vaarassa

2008-02-26T17:21:00.005+01:00

Täällä taisi alkaa monsuunikausi. Perjantaina sade ja mieletön tuuli aiheutti tulvan Göta-jokeen ja siitä lähtien on sadellut päivittäin. Helsingissä tuulee välillä paljon, muttei koskaan yhtä kovaa kuin täällä. Ihan todella voi olla vaikeuksia päästä tuulessa eteenpäin.

Viikonloppuna testattiin taloyhtiön saunaa ja havaittiin hyväksi. Pientä erikoispiirrettä lukuun ottamatta: saunan ovi pompahti auki jokaisella löylykauhallisella. En tiedä sitten, onko kyse ruotsalaisesta herkkänahkaisuudesta vai mistä, mutta tuhlausta se mun mielestä on.

Eilen uskaltauduin hornankattilaan, Tumpin toiseen kotiin, Frölundan kotihalliin. Omissa oloissani vietetyn päivän päätteeksi Scandinaviumin väenpaljous otti koville. Säästöluokan paikat oli ihan kaukalon vieressä ja ennen matsia pauhannut musiikki oli viedä kuulon. Puhumattakaan valtavasta pamauksesta, joka kajahti ilmoille kotijoukkueen tullessa jäälle. Huhhuh.

Siinä sitten söin popcornia sijaistoimena ja koitin ilman selostajan apuja ymmärtää, miksi ja missä mentiin. Kauhun hetket osuivat kohdalle KAHDESTI, kun kiekko tuli pleksin yli suoraan kohti. Ja Tumpin mukaan niin ei tapahtu ikinä. Hekoheko.

Kuten ottelun aikana yhdessä todettiin, on lätkämatsi nykyajan gladiaattoritaistelu. Kehään astuu 2 kertaa 6 isoa körilästä, jotka sääntöjen rajamailla kohtelevat toisiaan miten sattuu. Ja yleisö mylvii, solvaa ja janoaa verta... tai siis maaleja. Ja jos maalia ei omien toimesta 60 minuutissa synny, valuu areenalta aggressiivista väkeä, jotka tukkii liikenteen täynnä selvittämätöntä vihaa. Onko Frölundan menestys verrannollinen henkilöautojen ja ratikoiden kolareiden määrään? Niitä tässä kaupungissa tapahtuu paljon, ainakin kerran päivässä. Ja nuo topatut intiaanit on tällä kaudella olleet hukassa nimenomaan (paperilla) huonompiaan vastaan.

Silti halliin oli vaeltanut läpileikkaus Göteborgin asukkaista. Oli nuorta, duunaria, tyttöä, vanhempaa rouvaa, vastasyntynyttä vauvaa sekä yksi ja toinen pystymahainen tuleva äiti.

Varokaa, rakkaat raitiovaunut, tuota heterogeenistä joukkoa, joka ei eilen illalla saanut pohjoisesta saapuneiden päänahkaa!

Tulleja tänne ja heti

2008-02-21T15:06:00.004+01:00

Muuttokuormalaiset olivat - ja itsekin olen - sitä mieltä, että Göteborgissa on kaduilla jotenkin vaisumpi autokaruselli kuin Helsingissä, missä autoja ei tunnu pääsevän pakoon edes merenrannassa. Siksi päivän uutinen tietulleista hätkähdytti tilastollaan: keskustan ali menevän tunnelin kulkee päivittäin yli 55 000 autoa!!! Aivan tajuton määrä. Eivätkä svenssonit ole sen naapurirakkaampia kuin me, sillä matkustajia autoissa on keskimäärin peräti 1,1.

Nyt sitten väännetään kättä tuleeko asiasta kansanäänestys ja missä aikataulussa edetään. Tukholman tulokset puhuu aika selvää kieltä, joten toivon mukaan asiassa päästään muuhunkin kuin kokousrumbaan, möteä möten perään. Ei tullit tietenkään koko ongelmaa poista, mutta ehkä moottorin starttaamiseen tulee pieni kynnys.

Tänään sataa ekaa kertaa ja maisema on kovin syksyinen. Aivan totaalisen harmaa. Mutta rappusten vieressä kurkistaa jo keltaisia krookuksia, jotka ei tuijota almanakkaan vaan erehtyvät luulemaan kevään tulleen. Kunpa ne vielä jaksaisivat hetken odottaa. Samaa voin sanoa itsellenikin: kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Asiat tapahtuvat heti vain niissä unissa, joiden käsikirjoittajana on itse neiti Kaikkimulletässäjanyt.

Oppitunteja elämään otan siis edelleen.

Ulkomailla vai ei?

2008-02-20T15:09:00.004+01:00

Jaa-a. On se vaan kumma, kuinka välillä sitä unohtaa täydellisesti olevansa täällä Swedulassa ja sit toisinaan ruotsalaisuus hypähtää täysillä silmille. Tai korville, kuten paikallisia radiokanavia ihmetellessä. Miten ne voikin puhua niin siirappisesti? Ja kenen luvalla ne kertoo "vitsejä", jotka on oikeesti huonompia kuin mun omat puujalkaversiot. Ne raaputtaa partaansa mikkiä vasten ja vertaa, keneltä kuuluu eniten ääntä. Ja voi sitä riemua, jos se onkin naispuolinen äänenantaja, jonka parta on äänekkäin, tsiisus.

Ja sit toisaalta tämä kaikki on niin suloista. Niin esimerkillistä: ei koroteta ääntä, ei näytetä tunteita (ainakaan negatiivisia), snakataan ja fiikataan ja puhutaan siitä, kuinka on juuri tultu treeneistä ja kuinka GI-dieetti on purrut. Ja sitten nauretaan taas ja pöyhötetään jo ennestään pöyhkeää tukkaa.

Aivan mieletön kokemus oli osallistua "tanssi niin kuin juuri sinä haluat" -tyyliselle jumppatunnille, jossa kaikenikäiset ja -kokoiset naiset ja MIEHET skaakkasivat rumppaansa milloin Justin Timberlaken milloin egyptiläsirytmien tahtiin. Olinkohan mä ainoa, joka aluksi ei meinannut kehdata olla siellä?! Sitten rytmit ottivatkin jo huomaansa ja mulla oli todella hauskaa. Ylitin siinä sitten suomalaisen luonteenlaadun rajoja.

Onneksi kaiken kaikkiaan olen tuntenut itseni tervetulleeksi - ihan oikeasti. Jos jonkun mielestä olen outolintu rehellisine vastauksineni ja melankolisine kommentteineni, niin siitä vaan. En ala valehdella muille, koska silloin toden totta valehtelen itselleni.

Jotkut päivät on hyviä. Toiset taas huonompia. Aivan kuin kotimaassakin.

Viranomaiskontaktit suoritettu

2008-02-15T15:42:00.007+01:00

Viikko on pitänyt sisällään paljon sellaista, mikä ei normaaleihin päiviini yleensä kuulu. En varmaan koskaan ole tiskannut kolme kertaa ajalla maanantai-perjantai! Mutta eniten aikaa on kulunut viranomaisiin tutustuessa. On vaan pohjoismainen liikkuvuus ja yhteistyö melko löyhällä pohjalla, kun esimerkiksi työttömyyskassoilla on aivan eri säännöt. Ojenna siinä sitten E303:sta ja leiki asiantuntijaa asiantuntijalle! Myös tavallisen pankkikortin saaminen vaati 2 käyntiä konttorissa ja 3 puhelua sekä faksin, joka todistaa että mulla on samassa pankissa tili Suomessa. Eikä tämä mene ihan täysin uuden työntekijän tietämättömyyden piikkiin.

Koko irtaimisto on sunnuntain jälkeen paikoillaan, kun kämppään vihdoin saapuu odotettu vieras: kirjahylly. Eiköhän sitä sitten voi jo keskittyä muuhunkin kuin tavaramäärän kanssa painiskeluun.

RadioHelsinki on pauhannut viikonlopun menovinkkejä. Tuntuu omituiselta, että menot tapahtuu lahden toisen puolen, kun tutut äänet tuntuu olevan ihan lähellä...

Odotan jo ensimmäistä ilmoittujaa, joka saapuu vierahaksi tänne Vadelmavenepakolaisten luvattuun kaupunginosaan.

Laitan tähän pari kuvaa tiiseriksi!

Göteborgin kamaralta

2008-02-12T16:19:00.000+01:00

Lahden toisella puolella sijaitsee nyt Luikkiksen koti. Kodiksi tätä olen yrittänyt nämä päivät saada avaamalla säkkikaupalla pussukoita, joiden kätkökset pitäisi yrittää tänne mahduttaa. Ilmeisen hyvin olen siis Vallilan-kodin tyhjentänyt...

Kodin tuntua toi myös aamuinen Hesari, joka koko sunnuntain komeudellaan osoittautui melkoisen työlääksi sisään tungettavaksi. (Voin myöntää, että tuo meteli mut lopullisesti aamulla herätti). Tiistai olkoon siis tästä lähin sunnuntai!

Matka meni hyvin, kiitos mahtavan Volvon ja luotettavan kuskin, joka ei hämääntynyt siitä, ettei nähnyt kuin sivuilleen. Ajokättä ei kuulemma edes pakottanut etupenkkien väliin ängetty viimeinen laukku. Uskomaton urotyö, kiitos vielä kerran!

Laivalla nautimme pitkän kaavan mukaan buffétarjonnasta. Uutta mulle oli, että viinihanat oli korvattu pöytiin kannetuilla viinipulloilla. Ei lainkaan huono homma! Yökerhoshowna oli biitlesit, muuten hämäävänkin aidon näköiset paitsi Ringo, joka oli kaulaton ja näytti siltä, et saa kohtauksen hetkenä minä hyvänsä. Niin sitä vaan menneisyys seuraa perässä, kun ensimmäiset ihmiset, joihin törmättiin oli Pardian asiamieskööri, joka biletti keskusjärjestön häppeningeissä. Onneksi ne tajusi, että en sillä kertaa ollut risteilemässä järjestön edustajana : )

Viikonloppuna nautittiin meidän uudesta sohvasta, joka vetää neljä isompaa ja pienempää ja videotykin SUURESTA kuvasta. Shoppauskin onnistui yli odotusten: miehet osteli ja naiset odotti sovituskopeilla kärsivällisinä. Ihmeteltiin ihmisten tyylejä (miehillä edelleen nakinkuorihousut ja naisilla reilun kasarihenkistä). Spar Hotel Majorna osoittautui järkeväksi majoituspaikaksi (ottakaa nyt vihje vastaan!) ja Göteborg sai turisteilta kiitettävän arvosanan näin talvellakin.

Huomenna menen katsomaan, mitä rekryfirmalla on tarjottavanaan. Uskomatonta, mutta haastattelu asiakaspalvelutyöhön vie noi kaksi tuntia! Mielenkiinnolla odotan, mitä ne oikein keksii multa kysyä...

Olkoon tämä nyt virallinen tiedotuskanava meilien, naamakirjan, chatin ja Skypen lisäksi. On tämä teknologia ihmeellistä!

Sköt om er!

Köh, köh, köhinää ja kiitosta

2008-02-06T21:32:00.000+01:00

Aivan uskomaton tämä viimeisin viikko on ollut: sosiaalista hyörinää, pölyntäytteisiä päiviä kämpillä, jonka nurkista on löytynyt valtava röykkiö mukaan lähtevää. Epäilys kasvaa, ettäkö ne kaikki auton kyytiin mahtuisivat... no, se selviää huomenna!

Lähdön hetki on ollut erityisen raskas, kun mielen valtaa nostalgia vähäisimmistäkin pienistä seikoista. Kaksi vuotta on mennyt omissa oloissa, mutta ilman ihania ystäviä ja sukulaisia en olisi tässä - en uskalla edes miettiä vaihtoehtoja.

Rakas Rape: Vaikka välimatka on ollut jo nyt pitkä, olet aina lähellä! Kiitos mahtavasta ystävyydestämme.

Rakas Tusmu: Kiitos, että näytät toisenlaista elämänmallia! Olet mahtava äiti ja ystävä!

Rakkaat Late ja Nipa: Kiitos ihanista hetkistä milloin minkäkin parissa, osaamme hurvitella mutta myös ottaa iisimmin.

Rakkaat ex-opiskelukaverit: Kiitos lukupiireistä ja hyvistä keskusteluista!

Rakkaat ex-kollegat: Kiitos yhteishengestä ja kivoista sauna/baari-illoista! Todistatte, kuinka työssä tärkeintä ei ole se, mitä tekee vaan kenen kanssa!

Rakkaat serkut ja avecit: Suku on paras!

Rakas Ale: Ihanaa, että sulla on kaikki niin kunnossa. Pidä iskän lippu korkealla!

Rakas Valtteri ja Juho: Kiitos maailman söpöimmille mussuille monesta energiaruiskeesta ja oivalluksen hetkistä! Ajattelen teitä joka päivä!

Rakas isi: Kiitos tuestasi ja ymmärryksestäsi!

Rakas äiti: Kiitos, että olet läsnä vaikka kaukana!

Nyt sitten kohti sitä oikeaa parisuhdetta. Kiitos, minun rakas Tumppi, mielettömästä kärsivällisyydestä!

You know me better

2008-01-30T13:50:00.000+01:00

Epätodellinen fiilis vallitsee. En ehkä sittenkään vielä tajua, että huomenna on oikeasti viimeinen työpäivä täällä Pasilanmäellä. Olen pysytellyt lähinnä omassa huoneessa kahvitauot, kun en jaksaisi ihan jokaiselle selittää lähtötunnelmia, suunnitelmia ja kuunnella huolehtivaa äänensävyä johtuen ajatuksesta tyhjän päälle jäämisestä.

Miten sitä elämässä muutos tarkoittaakin samaan aikaan luopumista ja saavuttamista? Näin ainakin omalla kohdallani, kun asiaan aina liittyy joko erilleen joutuminen tai yhteen pääseminen. En oikein uskalla ajatellakaan sellaista muutostilannetta, missä huomaisi joutuvansa ainoastaan luopumaan. Kuten mukavan työkaverisedän vaimo, joka vastikään irtisanottiin. Siinä on melkein pakko etsimällä etsiä hyviä puolia tilanteeseen, johon ei varmasti itse halunnut.

Tänään tuntui aamulla aivan loistavalta. Olin nukkunut makoisat ja keskeytymättömät yöunet ja ulkona oli kiva keli ja oikeasti valoisaa. Lisäksi aamutiimi soitti mahtimusaa ja askel lensi Mäkelänkadulla. Töissä en ehtinyt kauaa kulua, kun kaveri soitti ja pyysi kahville. Eipä tänne Betonilaan kovin usein kukaan tuttu eksy kahviseuraksi! Hyvä draivi vaan jatkui, kun Tiketin puhelinpalvelusta äkkiä kuuluikin, että Roisin Murphyn loppuunmyydylle keikalle löytyi täsmälleen ne kaksi lippua, jotka halusinkin! Ihanteellista elämää sellainen, kun asiat tapahtuu yllättäen.

Loppupäivä kuluukin seuraavan kaavan mukaan: kello 16 alakertaan jäsentoimintaa harrastamaan (viimeistä kertaa), kello 17:15 kaveria tapaamaan ja hieman myöhemmin matka kohti Kulttuuritaloa.

Tämä oli kirjoitus, jossa olen aistivinani elämäniloa. Onko se palaamassa takaisin tähän tyttöön?

Nostalgia valtaa mielialaa

2008-01-24T12:49:00.000+01:00

Käyn läpi pölyisiä lehtileikkeleitä, kaappiin upotettuja esitteitä, tutkimuksia, kokouspapereita, näytekappaleita, hyviä ja huonompia ideoita, järjestölehtiä ja omia tekeleitä. En pysty käsittämään, kuinka täällä on vierähtänyt melkein kaksi vuotta! Vuodelle 2006 päivätyt lehtileikkeet tuntuvat viime syksyisiltä, mihin se vuosi siinä välissä katosi?! Samalla mietin, miten paljon kirjoitettuja tavuja, muokattuja lauseita ja mietittyjä sanamuotoja näihin kuukausiin täällä on mahtunut. Mitään muuta työni ei ole ollut kirjoittamista enemmän. Siinä mielessä pomon lupaus "sulle sopivan työnkuvan muokkauksesta" on pitänyt varsin hyvin kutinsa.

Kaikista eniten olen oppinut, että kaikki on lopulta omasta tahdosta kiinni. Halusta kehittyä, vaikuttaa ja uskosta siihen, että sanoilla on merkityksensä. Viestijän ammattitaito näkyy joka päivä, vaikken sitä ajattelekaan. Nyt kun laitan pillit pussiin, toivon totisesti, että taidot pääsevät marinoitumaan (vain) hetkeksi. Sitten haluan nostaa ne takaisin grillille kuumenemaan. Ehkä ne seuraavassa paikassa paistuvat vieläkin mehevämmiksi. (Anteeksi lapselliset kielikuvat).

Allt som allt: tässä lähdön tunnelmassa en oikein osaa kuvitella myöskään niitä, jotka vuodesta toiseen istuvat tässä samassa toimistossa, näissä samoissa kuvioissa. Tottakai kuviot muuttuu, mutta toivonpa vaan, että ihmisetkin kasvavat rutiineistaan huolimatta.

Nyhetsström

2008-01-23T14:09:00.001+01:00

Vilkaisu aamun uutisikkunaan pistää miettimään muun muassa seuraavaa:

- Miten ihanainen suklaasilmänäyttelijä ei osaa nukkua Manhattanin yössä, jotta säilyisi hengissä?
- Kuinka röyhkeää on ryöstää posti jättämällä pommiuhkauksia pitkin kaupunkia?
- Miten Nokian kokoisen firman viestintäimmeiset eivät etukäteen aavistaneet, mitä maineelle tapahtuu, kun yhdestä kaupungista viedään yli 2 000 työpaikkaa?
- Miksi Oscar-ehdokkuuksia kahmivat elokuvat saapuvat Suomeen niin auttamattoman myöhässä?
- Kuinka Suomi pääsee päästökauppatavoitteisiinsa? Mitä minä olen valmis tekemään sen eteen?

Muuten mennään aika lailla samoissa kuin eilenkin. Töissä kysellään muuttopaikkakuntaa ja siitä sitten päästäänkin kauhistelun makuun, kun ilmenee, että olen lähdössä mediaseksikkääseen Götikseen.

Pitänee muistaa lukita Volvon ovet : )

Lostari imi taas puoleensa

2008-01-21T14:48:00.000+01:00

Maanantaifiiliksessä täällä iltapäivän hämärässä mennään. Viikonloppu loppui jotenkin seinään, kun oli niin paljon kivaa tekemistä. On kyllä hieno asia, että ex-kollegat on niin kivoja!!! Ja lauantaina jaksoin sitten juhlia Rapelaisen loistoseurassa ihan vanhaan kunnon tyyliimme. Jotain hyvää näissä lähtemisissä siispä...

Mikään hirmu hyvä yhdestelmä ei kuitenkaan ole uudet saappaat ja Lostarin hornankattila. Se tanssilattia on oikeesti iso vitsi. Sen tietää, muttei anna asian häiritä siinä vaiheessa, kun vaakakupissa painaa valinta jonkun tuntemattoman klubin ja hyväksi havaitun perinneluolan välillä. Sitten siellä joraa selkä hiessä ja laskee laukun tanssilattiaa kiertävään "kouruun", joka tulvii sekalaisen sortin juomista. Ja aamulla kiroaa kassin, mikä muistuttaa aromiltaan kolmosratikan takaosan matkustajia ja saappaat, joita koristaa ainakin kymmenien kenkien pohjakuvio.

Ja sama kuvio toistuu puolen vuoden välein. Toivottavasti jatkossakin, ystäväiseni?

Pamahdus havahdutti

2008-01-10T14:07:00.000+01:00

Väkivaltaviihteen ystävän ja muidenkin kannattaa käydä teatterissa katsomassa esitys, missä yksi uhkaa aseella toista ja lopulta pamauttaa laukauksen. Efekti on totaalisen erilainen kuin valkokankaalla. Kun pyssy osoittaa lavalta suoraan kohti ja jännitys tiivistyy korvia huumaavaan kajahdukseen, on olo kuin uhrilla.

Kokemus sopi hyvin tähän viikkoon, kun koitan kahlata Tuntemattoman loppuun lauantaihin mennessä. Elävä kieli avittaa mielikuvistusta loihtimaan eteeni näyttämön, jolla nuo suomalaiset sankarihenkilöt päivästä toiseen pelkäävät. Armeijaa käymättömän on kuitenkin mahdotonta ymmärtää sodankäynnin ideaa tai sitä, kuinka tanner tutisee.

Eipä vaikuta ihminen viisastuneen sota-asioiden lisäksi myöskään luonnonsuojelussa, kun kuunteli Tšehovin yli sata vuotta sitten kirjoittamaa tekstiä metsänhakkuista ja kestävästä kehityksestä. Näytelmässä toistuvasti viitataan säähän, tuohon änkyröiden tilanteiden kestopelastajaan - ja samalla ilmastonmuutoskysymyksen ytimeen.

100 tai 50 vuotta, niin kaukaista mutta samalla niin valitettavan läheistä.

Kriittisen traumoja

2008-01-09T12:51:00.000+01:00

Eilen koin traumaattisen elämyksen.

Ennalta en aavistanut, että sopimani haastattelu entisen opinahjoni tiloihin voisi aiheuttaa moisen paniikin tunteen. Mutta kun marssin valtsikan keltaiselle sisäpihalle ja kaarsin oikealle ensimmäisestä ovesta sisään, mut valtasi aivan epätodellinen olotila: samanaikaisesti sekoitus jonkin sortin syyllisyyttä (miksi helvetissä?) ja pienen piipertäjän egoa. Aivan lamaantunut olin siis. Kun sitten lasiovista sisään päästyäni näin kumaran hahmon käytävällä, oli mun pakko kääntyä kannoillani. En vain voinut kohdata entisiä kaunojani kävelemällä suoraan päin graduohjaajaani.

Oli mulla pikkasen luikkismainen olo, kun kipitin sisäpihan poikki toiselle ovelle ja kulman takaa kurkin laitoksen käytävään, onko reitti selvä. Eihän se ollut, vaan piti venailla parempaa hetkeä. Kaiken lisäksi haastateltava istuu tuon kumaran hahmon huonenaapurina, mutta kuin ihmeen kaupalla pääsin luikahtamaan sisään ilman paljastumista, huh.

Tuskan hikikarpalot eivät loppuneet tähän. Köhin kuin viimeistä päivää, kun mua koskaan opettamaton haastateltavani kyseli graduaiheestani. Onneksi kyseinen tohtorisnainen edustaa laitoksemme organisaatiojoukkuetta, eikä siis ollut törmännyt tuohon unholaan painettavaan tekeleeseen.

Onneksi itse haastattelu sujui sitten kuin leikiten. Paljon sain uusia ajatuksia ja vahvistusta jo olemassa oleville.

Olen sitä mieltä, että tuo abiturienttien paratiisina mielessä hohkaava käytävänpätkä on yksi ahdistavimmista ja ankeimmista paikoista ikinä. Yhteisöllisyys ei pahemmin huou noista harmaista seinistä, joita "koristavat" toisen sävyiset harmaat ovet, jotka kätkevät sisäänsä opiskelijaa palvelemaan palkattuja asiantuntijoita.

Jos opiskeluympäristö on ahdas ja tukala kuin tuo käytävä, kuinka laitos voi kuvitella tuottavansa luovia ja valovoimaisia ammattilaisia? Toisaalta, niin monesta tuutista kantautuneena: yliopisto-opinnot valmistavat kriittiseen ajatteluun.

Älä muuta virka.

Valmistelua

2008-01-04T09:13:00.000+01:00

Nyt se tuntuu konkreettiselta. Ai mikä? No, muutto Ruotsiin. Varasin päheästi Siljalta hytin ja autopaikan ja samalla aatokset eksyivät jo laivan tunnelmiin. Mahtavaa, ettei edessä ole Viikkarin teinipurkki vaan päästään leppoisasti meren taakse. Sitten voikin alkaa suunnitella viikonlopun menoja, sitä, kuinka serkkua ja kuskia parhaiten viihdytetään Ruotsinmaalla.

Edessä on kirpputoria, nurkkien siivousta ja pakkaamista. Volvo vetää uskomattoman määrän, mutta niin paljon turhaa kuin mahdollista saa luvan jäädä ovien ulkopuolelle.

Siinäkin mielessä oikealta jo tuntuu, että varaus on vetämässä myös Yrjönkadun uimahallin Marski-sviittiin, jonne kera ex-kollegojen kokoonnumme saunomaan ja turisemaan. Lupaus on annettu myös serkkuläksiäisistä...

Juuri nyt haluaisin olla tekemässä jotakin hyödyllistä, koska viikonloput eivät vaan riitä kaiken sälän hoitamiseen. Ehkä ensi viikolla sitten jo on sellainen fiilis, että musta täällä edelleen on hyötyä. Ihmiset kun vielä jatkaa lomailuaan, joten kaikki on valmisteluvaiheessa.

Hullunmylly pyörinee entisen lailla täällä Pasilassa. Mutta pian yksi on sen rattaiden tieltä poissa. Huh.

Uusi vuosi on täällä jälleen

2008-01-02T13:38:00.000+01:00

Pakkohan se on blogata näin vuoden vaihtumisen kunniaksi. Ja siksi, että mennyt loma jätti jälkeensä epätodellisen olotilan. Ihan kuin olisi uiskennellut aivan toisissa vesissä, ollut lähempänä omaa itseään. Läheisyys tosiaan tekee ihmeitä. Ja kun virittää itsensä vastaanottamaan kaikki nyanssit, mitä joulun yhdessäolon aika tuo tullessaan, voi todella löytää kivan fiiliksen.

Niinpä sitten eilisilta olikin kaikkea muuta kuin todellinen: juhlinnasta väsynyt ihmismieli joutui kärsimään Tumppilaisen lähdön aiheuttamasta ikävästä. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä ajoissa nukkumaan ja koittaa unohtaa se fakta, että autio sänky on lohduton.

Joululoma piti sisällään monet treffit kaukana asuvien ystävien kanssa. On hienoa havaita, kuinka välimatkaa ei yhtäkkiä huomaakaan. Paljon on iloisia uutisia: rakennetaan taloja, vaihdetaan koteja, mennään pienen lapsen ehdoilla ja...eletään. Kuten niin monesti aiemminkin, on kotiin saapuva ihmeissään siitä, ettei täällä mikään muutu. Juuri se onkin lohduttava tieto myös mulle, jonka uusi vuosi kuljettaa pian lahden toiselle puolelle. Että tiedän, kuinka elämässä on kuin onkin jotakin pysyvää ja muuttumatonta.

En kapsahda katajaan, vaikka kuuseen kurkotan

2007-12-20T13:26:00.000+01:00

Miksi suomalaisten arjesta ja luonteenlaadusta kumpuavat lempisanonnat ovat kaikki lähtökohdiltaan pessimistisiä? Maistelen tässä sellaisia herkkuja kuin "Itku pitkästä ilosta", "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa" tai "Ei vara venettä kaada".

Koululaisina meille opetetaan (edelleen?) vanhoja sanoja synonyymeina uudemmille. Yhtä lailla meille opetetaan tiettyjä asioita sanontojen kautta jo kotona. Näistä syntyy sitä kulttuurista pääomaa, joka näkyy maassa kuin maassa myös ennakkoluuloina muunlaisen kulttuurin sisäistäneitä kohtaan. Siinä joutuvat todellisuudet törmäyskurssille.

Ensin ajattelin, ettei ollut kovin järkevä veto lukea Vadelmavenepakolainen-kirja juuri ennen muuttoa Ruotsiin. Toisaalta kirja vahvisti jo olemassa olevia ajatuksiani näiden kahden kulttuurin eroista ja yhtäläisyyksistä. Pitänee ajatella vahvuutena se, että näkee asian molemmista suunnista. Eikä astu samaan ansaan kuin Mikko Virtanen! Musta EI tule ruotsalaista, en yritä tulla ruotsalaiseksi, en taistele kansallisuudestani, enkä jatkuvasti vertaa itseäni ruotsalaisiin.

Virtasen mielestä ruotsalaisten kielenkäyttö on huomattavasti suomalaisia kiltimpää, kohteliaampaa ja osuvampaa, äänenpainosta puhumattakaan. Aihe on monesti ollut tapetilla myös meillä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun mua on luultu vihaiseksi ihan vaan sanavalintojeni takia. Suoruus ei aina käänny toiseen kieleen oikein.

Jatkuvasti kieleemme syntyy uusia sanontoja. On sitten asia erikseen, kuinka paljon osuvampia ovat esimerkiksi seuraavat sanajonot: "Nenä vuotaa kuin sulhaspojan mulkku", "Sopii kuin jalka paskaan" tai "Pyörii kuin ryssä Anttilassa".

Ne kertonevat suomalaisen kulttuurin muutoksesta - suunta on kuulijan arvioitavissa.

Joulu tuo ja uusi vuosi vie

2007-12-19T13:49:00.000+01:00

Pikku hiljaa joulua ja vuoden vaihtumista kohti madellaan. Täällä toimiston hämärissä on kyllä ihan tajuton hinku päästä vetämään henkeä, oikeasti lepäämään. Pinna kireällä ja motivaatio hakusessa. Siksi tämän viikon päätökseni jäädä töihin vielä tammikuuksi on juuri nyt tuntunut enemmän väärältä ja olosuhteiden painostukselta kuin aidosti kivalta. Koitan kuitenkin tammikuun kunniaksi sitten kääriä hihat ja kirjoittaa niin paljon kuin vaan kuukaudessa ehdin.

Ikkunasta näen suoraan henkilöstöravintolaan, jonka on nyt kynttilänvalo vallannut. Siellä on alkamassa yhden järjestöjohtajan merkkipäivävastaanotto. Juuri tänään olen enemmän kuin tyytyväinen, kun en ilmoittautunut mukaan. Mikään ei just nyt olisi kamalampaa kuin hymistellä skumppalasi kädessä ja jauhaa potaskaa keski-ikäisessä seurassa.

Kalenterissa on ja pysyy merkintä muuttopäivästä. Serkku ja Antti on ihan kingejä, kun lähtee taas kuskaamaan mua ja muuttokuormaa lahden yli. Tällä kertaa olen luvannut avata kukkaroni nyörejä sen verran, ettei tartte kuskin kärsiä autokannen alla yötään. Helmikuun toka viikonloppu kuljettaa siis tämän suomalaistytön ihmettelemään Göteborgia ja uutta elämää.

Tai ainakin uuden alkua. Kaiken vanhan jatkoksi.

Jouluvaloista vaihdantaan

2007-12-14T14:31:00.000+01:00

Kulttuurisia havaintoja viime viikkojen varrelta:

Ilta ystävien seurassa voi tarkoittaa oman ystäväpiirin lisäksi täyttä Tavastian salia ja melkein omaksi ystäväksi luettavaa Ruotsissa asuvaa suomalaista, jonka kaipuu on yleisinhimillistä laatua - ei pelkkää koti-ikävää.

Suomalainen show VOI olla kansainvälistä tasoa. Tsekatkaa a cappella -pumppu Fork. Samainen show muuten osoittaa, kuinka svenskatalande bättre folkilla on mahtava itseironian taito.

Ruotsissa ollaan opittu ennakkoluulottomiksi: sikäläisen Idolsin voitti laululintu, jonka aiempiin meriitteihin kuuluu sekoilu BB-talossa, tissityttönä poseeraaminen (kiltissä) miestenlehdessä ja matka anoreksian kautta koko kansan maalitauluksi aineenvaihdannollisista syistä kertyneen ylipainon vuoksi. Huh, ehkä meidän Tuiskut ja Pakariset on vähän valjua väkeä...

Vaikka Anna Laine aamulla haukkui ruotsalaisia liiallisesta jouluvalojen tuhlauksesta, on tämä musta aika helpompi elää, jos valoja tuikkii ympärillä. Ruotsi pesee Suomen myös kotitalouksien kynttilälaite ikkunassa -skaalalla, bongasin huikeaa 9/10-tulosta jatkuvasti.

Ja tulee huono omatunto, kun pomolta tulee joululahja - ja vielä aivan oikeassa värissä - eikä itsellä ole käynyt edes mielessä.

Niin se vaan edelleen on, että vaihdantatalouden periaatteet rulettaa ainakin näin jouluaikaan. Sulle-mulle, mulle-sulle. Ja kauppa kiittää.

Optimistiharjoitus

2007-12-04T13:46:00.000+01:00

Tumppi luki äskeisen ja siltä tuli viesti:
"Always look on the bright side of life *insert happy whistling here*”

Ja sitten tämä video:
http://www.youtube.com/watch?v=KG64DmsSQH4

Ehkä musta löytyy vielä samanlainen taiteilija.

Talviunta ja sitä ihteään

2007-12-04T13:01:00.000+01:00

Eilen päätin lopullisesti, että tämä vuodenaika kuuluisi viettää talviunella. Ei haittaisi taivaalta kaatuva sohjo eikä vuosisadan liikenneruuhka, ei väsymys eikä ärtyneisyys. Voisi vaan kaivautua poteroon vällyjen alle, toivon mukaan jakaa soppi rakkaan ihmisen kanssa, käpertyä syvälle lämpöiseen kainaloon. Herätä kevääseen.

Yhdyn Ei se haitan näkemykseen marraskuusta vihoviimeisimpänä kuukautena. Kuitenkaan olo ei joulukuulle kääntymisen jälkeen ole kehuttavasti kohentuneempi. Jokainen aamu alkaa ajatuksella: ei vielä voi olla aika herätä!

Viikkoa musertaa myös odotus ja tunne siitä, että hetkenä minä hyvänsä voi sähköpostista sataa paskaa niskaan (kielikuvani ontuu; en mä sentään ruutua pääni päällä pidä vaikkei fyssari olekaan tullut säätämään mun työasemaa).

Toisaalta odottavana kaikki on mahdollista, kun mikään ei ole selvinnyt. Kaipa se tähän laihaan lohtuun on päivänsä tuuditettava.

Tuoli pani miettimään

2007-11-19T14:41:00.000+01:00

Tänään mietin erilaisia ammatteja. Näinä hoitohenkilökunnan tyytymättömyyden aikoina mietin hammaslääkärin tuolissa niitä sormia, jotka mua siinä hetkessä hoitivat. Mietin, kuinka ihmeessä tuo viehättävä naishenkilö haluaa työntää sormensa erinäisten ihmisten suuhun monta kertaa päivässä. Rapsuttaa ja tuottaa pientä kipua hoidettavalleen. Katsella iän ja elämäntapojen kellastuttamia leegoja, eri muotoisia, muttei koskaan täydellisiä. Piileekö viehätys nimenomaan siinä, että huomaa työnsä tulokset, kun vuosittaisella tarkastuskäynnillä voi ilmoittaa reikiintymiskierteen pysähtyneen tai hammaskiven vähentyneen? Kehua potilaan harjaustekniikkaa ja vain vähäsen tölväistä, mikäli se ei ole kunnossa.

Kirkkaan valon ja välinekammon takia en pystynyt noudattamaan Vietnamin kaduilla viilettävän ystävän neuvoa katsella hoitajan silmiä. Mutta olen aivan varma, että niistä olisi näkynyt syvä keskittyneisyys. Se, jos mikä on ammattitaitoa ja tekee ihmisestä kiinnostavan.

Jo parinmuodotustuksen kannalta on hienoa, että meitä on niin moneen lähtöön. Ken käyttää ammattimaisesti kynäänsä, ken timanttiporaansa. Molemmissa on viehätyksensä ja kauneutensa.

Musiikkia korville

2007-11-16T12:29:00.000+01:00

Aamulla mut havahdutti Radio Helsingistä kaikunut Moby, joka vei ajatukset, apua, kuuden ja puolen vuoden takaisiin tunnelmiin ja Amsterdamiin. Sen kevätkauden elin kovasti rajoitetun cd-varaston turvin, mikä koostui muun muassa Mobyn Playsta ja silloin aivan uuden tulokkaan Coldplayn Parachutesista. Prinsengrahtin huoneessa kuuntelin näitä kahta (nyt en edes muista, oliko mulle stereot!) ja samaan aikaan ikkunasta kaikuivat läheisen kirkon kellot. Hollannissa muuten kirkonkellot soivat kappaleita, ei pelkkää kilkatusta. Ainakin siltä musta tuntui.

Musiikki todellakin herättää tunteita ja avaa muistojen arkun. Vieläkin voin ruveta vetistelemään teinivuosien kotibileiden vakiokappaleen, RHCP:n Under the Bridgen, tulviessa korviini. Ja muistan kuin eilisen sen keväisen päivän vuonna 1998, kun Göteborgin Avenylla istahdin kiveykselle kuuntelemaan katusoittajien Mr Jonesia. Jo silloin tuo biisi herätti muistoja; 21-vuotiaallekin niitä oli ehtinyt kertyä.

Sfääreihin pääsee tietenkin lapsuuden levylautasten tahdissa: Juice, Agit Prop, Sielun Veljet... Ja Laura Branigan, joka oli niin hyvää, etten mä voinut edes kuunnella. Koska silloin musiikki olisi kulunut, eikä enää kuulostaisi yhtä hyvältä. Oi niitä aikoja.

Kuka sammutti valot?

2007-11-15T15:16:00.000+01:00

Mä en tajua, miten jotkut päivät tuntuu kolme kertaa muita pidemmiltä? Perse puutuu jo aamupäivästä ja keskittymiskyky häviää viimeistään päiväkahvien aikaan. Sit loppuiltapäivä kuluu kiehnätessä ja odottaessa. Eikä mitään saa aikaseks, kun on vaan oikeesti sitä mieltä, että päivän pitäisi olla ohi jo.

Toinen asia, mitä mä en kerta kaikkiaan ymmärrä: kuinka kukaan voi selvitä pimeän ja ankean marraskuun läpi ilman, että joka päivä mässää karkkia tai muita herkkuja? Ja palkitsee itsensä glögillä aina, kun siihen vaan tilaisuus ilmenee (ja niitähän keksii helposti).

Höblässä mainostettiin bikineitä ja tajusin, et moni on sellainenkin, jota odottaa ihanainen matka lämpimään ja eksoottiseen. Se, jos mikä on akkujen lataamista. Mielikuvitusmatkat eivät ihan joka päivä pelasta. Kun ei aina jaksa elää unelmissaan. Ja silloin päivät vasta pitkiltä tuntuvatkin!

Marraskuu taitaa olla Suomen kansalle kaikista vaikeinta aikaa. Talvi odotuttaa, yllättää ja sitten pamahtaa päälle kuin talvitakki, jonka alta on vaikea nähdä mitään.

Ei ihme, että Alkon alkava lakko eilen villiinnytti kansan hamsterin lailla. Eikä ihme, että viikonloppuna juhlitaan kuin viimeistä päivää. Ei tulevaisuuteen tarvitse aina olla kurkottamassa, kun tietää, että valot on sammutettu ainakin seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi.

Talvi tuli

2007-11-14T08:00:00.000+01:00

Tänään alkoi talvi. Maa on sen verran valkoinen, että voi jo kuvitella porot kaduille ja ilma sen verran kylmä, että pipo löysi tiensä päähän aamulla. On kyllä huomattavasti virkeämpää talsia lumen valaisemia teitä. Ja totta puhuen parin asteen pakkanen ei ole ollenkaan hullumpi, kun vaan on tarpeeksi vällyjä yllä.

Niin, nyt on sitten tasan kuukausi työntekoa jäljellä. Oikeastaan kuukausi ja viikko, mutta vikaa viikkoa en laske, koska se menee yleiseen sälään ja panikointiin. Vaikka luulenpa, että on mulla aikamoinen voittajafiilis 21. päivä, kun oven painan selän takana kiinni.

Sitä ennen on melkoista sosiaalista juhlaa luvassa, kun matkaan kahdesti Göteborgiin (pitäkää peukkuja 22.11.!!!) ja muutenkin viikonloput on täynnä ohjelmaa. Glögin makuun pääsin jo - ja kyllä se hyvää edelleen on!

Kun vaan saan pidettyä ajatukset kasassa ja etukäteismurehtimisen aisoissa, niin luulenpa, että loppuvuodesta on luvassa oikein antoisa.

Suomi näkyy kauas

2007-11-08T12:40:00.000+01:00

Niin, mietteitä. Tänään suomalaisten ajatukset ovat vain ja ainoastaan yhdessä asiassa. Tehyn lakko jää selvästi taka-alalle, kun kahvipöydissä keskustellaan eilisestä Jokelan murhenäytelmästä.

Asiasta eivät puhu ainoastaan suomalaiset. Maailmalla uutinen on otettu vastaan järkyttyneenä ja analyysimylly jauhaa täyttä päätä. Suomalaisten maine maailmalla hiljaisena ja vetäytyvänä Kimi-kansana saa vauhtia. Vai mitä sanotte tästä:

"Niin ikään brittiläinen The Times haki selitystä verityölle jopa harvasta asutuksesta. Vähäisen asutuksen ja pimeiden vuodenaikojen Suomessa masennus on yleistä ja ihmiset eristyvät helposti. Tällöin ihmissuhteita haetaan virtuaalimaailmasta, lehti analysoi." (Iltalehti-online, http://www.iltalehti.fi/jokelantragedia/200711086822905_jt.shtml)

Kukaan ei varmasti halunnut maailmankartalle näissä merkeissä. Paitsi valitettavasti Pekka-Eric Auvinen.

Eurooppa on tuolla

2007-11-05T11:23:00.000+01:00

Suomen kieli on täynnä osuvia hokemia. Yksi parhaista on: "Matkustaminen avartaa". Viikonloppuna sain pitkästä aikaa kokea olevani ulkomailla. Ruotsinmaa on niin tuttu maisemiltaan, ihmisiltään ja tavoiltaan, ettei se enää tunnu samalla lailla matkustamiselta.

Jo lentokoneen kielisekamelskassa nojauduin rennosti taaksepäin ja nautin. Perillä Brysselissä oli vastaanottoaula täynnä tummaa massaa. Ainoa blondi oli vastaan saapunut äiti.

Vaikka välillä tuntuu, etten "nuoren" ikäni aikana tarpeeksi vielä ole matkustamaan päässyt, niin kumman hyvin sitä osaa havainnoida nimenomaan kulttuurisia eroja ihmisten tavassa olla keskenään. Brysseliä kannattelee tietynlainen boheemius, sellainen herttainen hälläväliä-asenne. Ja toisaalta sitten koko kaupunki on täynnä byrokratiaa, jossa kaupunginosilla on oma kunnallishallinto EU-kiemuroista puhumattakaan. Eikä Euroopan sydämessä ole biojäteastioita eikä panttipulloja! Vaikka jengi latkii vetensä puolentoista litran pulloista ja hyllyt notkuvat tölkeistä. Grrrr.

Mutta samalla: minne tahansa päätät istahtaa, on tarjoilija Sinun Palveluksessasi. Toppatakki päällä jonon hännillä jonottamaan tottuneelle pöytiintarjoilu on Luksusta. Yhtä lailla hyvänolontunne valtaa, kun viinilasillinen (täysi!) maksaa saman verran kuin automaattikahvi kotona.

Happihyppely Euroopassa pistää miettimään, haluaisiko sitä itse asua jossakin isossa kaupungissa, jonka pulssi on toisissa asioissa paljon kotikaupunkia korkeammalla, mutta jossa silti aistii, kuinka ihmisillä on enemmän aikaa kohdata toisensa.

Näin ajattelen, kun tuolla jokaista kulmaa asuttaa kotoisa kupppila, jonka pöydissä käydään vilkasta keskustelua. Ja missä kaduilla vilisee ihmisiä, jotka kiireestä huolimatta katsovat toisiaan. Ja kun täällä ei vuosikausista huolimatta vieläkään ole kantapaikkaa, jossa tuntuisi täysin omalta, ja missä ihmiset tuntuvat aina vain kiirehtivän eteenpäin. Ja missä katse menee ohi tai läpi muttei useinkaan kohti.

Elämää ja elokuvaa

2007-10-16T09:21:00.000+02:00

Eilen naapuri pysäytti mut matkalla ulos luurit korvilla. Ensin vaan huikkasin moit, mut se näytti, että pysähdy. Siinä ulko-ovella kuulin sitten, että talossa on käynyt kuolema visiitillä. En heti tajunnut, mistä on kyse, enkä ainakaan kenestä. Sitten iski paha olo ja muistikuva siitä, koska viimeksi olin tuon naapurin tavannut. Siitä on nimittäin aikaa.

Oltiin tyttöjen kanssa saunomassa ja lähdin hakemaan ylhäältä jotain unohtunutta, kun tämä naapuri tulee portaita alas ihan tuhannen tuiterissa. Kohta huomaan, ettei se olekaan kännissä, vaan kamalistakin törkeimmän krapulan tuivertamana. "Onko teillä tytöt heittää mulle jotakin viinaa, ihan mitä vaan, mä luulen kuolevani tällä hetkellä", se saa sanotuksi. "Vaikka viinipullo?". Johon tulistun ja sanon, ettei mulla ole sille viinipulloa. Itsekin joskus krapulasta kärsineenä (mutten koskaan dagen efteriä uudella huikalla siirtämään ryhtyneenä) haen naapuriraukalle pienen konjakkipullon. Johon hän sanoo, ettei kyllä yhtä kallista pysty takaisin maksamaan. "Ei se mitään, en mä juo sitä kuitenkaan", sanon laupeasti. Niin siinä sitten käytiin viimeinen dialogi meidän kahden välillä.

Kun lähdin rappukäytävästä, mahaan iski nyrkki. Soitin äidille ja kerroin tapahtuneesta. Siinä samassa lähti vuoripuro kasvamaan isoksi joeksi, kun jotenkin konkreettisesti tajusin, että kuolema on läsnä, vaikkei sitä näkisikään. Joka päivä joku menettää läheisensä, ehkä yhdellä kertaa ne kaikki. Niinkuin siinä elokuvassa, jonka sunnuntain "ratoksi" katsoin ja vollotin silloinkin.

Kun naapurissa on viikko sitten maannut kuollut nainen ja kun sen mies on siellä nyt yksin suruineen, on elämä yhtä kuin elokuva. Vaikka paljon enemmän.

Rakkaita ajatuksia kaikille rakkailleni. Sydän.

Syksyn iloja

2007-10-10T08:45:00.000+02:00

Havahduin jälleen siihen, että kesän lämmön haihtuminen ei aiheuta tuskaa vaan päinvastoin jonkinlaista vapautuksen tunnetta. Syksyn raikkaus tunkeutuu soluihin jotenkin kokonaisvaltaisemmin ja kaulaliina suojaa viiman lisäksi sisäisesti. Syksyllä on paljon syitä hidastaa ja vetäytyä, vaikka usein se onkin aktiivista, uusien juttujen aikaa.

Ja joka vuosi syksy on kaikessa tuttuudessaan erilainen. Elämään viime vuodet kuuluneesta sählingistä huolimatta tämä syksy on edellistä rauhallisempi. Nyt TIEDÄN, mitä joulukuu tuo tullessaan. Viimeinen työpäivä on kalenterissa, ja ihme ja kumma, päällimmäinen tunne on helpotus. Tietenkin työttömän päivät ahdistaa ajatuksena, mutta luulen osaavani nyt suhtautua luottavaisemmin. Pakko homman on jotenkin sutviuduttava! Muuta vaihtoehtoa kun ei ole.

Syynä mielen keveyteen on viikonloppu Göteborgissa. Kaupunki näytti ehdottoman parhaat puolensa: aurinko toi ihmiset kaduille ja puistoihin - meidät mukanaan. Kokkaus onnistui, telkusta tuli Idols, viini oli hyvää ja seura erinomaista. Kaukosuteessa on omat hyvätkin puolensa, heh.

Kuun lopussa vaihtuu yhteinen kotimme uuteen osoitteeseen. Neliöitä tipahtaa samalla kolmisenkymmentä. Uskokaa tai älkää, se tuntuu pelkästään oikealta. Pikkulapsiperhe pääsee kolmioon ja meidän huonekalupula ratkeaa siinä ja samassa. Hydä diili kaiken kaikkiaan.

Tänään pääsen venyttämään tietokoneen jäykistämiä raajojani. Jooga alkaa!

81 % versus 19 %

2007-09-27T15:26:00.000+02:00

Edelliseen bloggaukseeni liittyen tein kepeän "Oletko mies vai nainen" -testin. Tuloksen perusteella olen 81-prosenttisesti sitä sukupuolta, jota pian 31 vuotta olen itselleni uskotellut olevani.

Sukupuolten väliset erot näyttäytyvät testissä selkeinä kyllä/ei-vaihtoehtoina, eikä yhteenkään kysymykseen toivonut valikkoon sanoja "ehkä" tai "silloin tällöin".

Se taas on asia erikseen, mikä kenenkin mielestä ON naisellista tai miehekästä. Kainalokarvojen sheivaus voi jollekin olla alfauroksen merkki ja pallolla leikittely naisellisuuden normaalia toteuttamista.

Niin tai näin, tämän testin tulokset puhuvat selvää kieltä. (Samaa ei voi sanoa Facebookin lukuisista kahjoista tuloksista. Vai että minäkö Samantha? Tai "Oh baby one more time"???)

Tiedettä mutulla

2007-09-25T12:13:00.000+02:00

Hymyilytti tänään, kun luin Lehdestä naisten ja miesten suutelutarpeesta. BBC:n lähteen mukaan nainen suutelee läheisyydentarpeesta ja -kaipuusta ja haluaa todistaa yhteenkuuluvuutta suutelukumppaninsa kanssa.

Mies suutelee - yllätys, yllätys - takaraivossaan ajatus, että suudelma ehkäkentiesmahdollisesti johtaa seksiin.

Jos tiede on tällä mutu-tasolla, voisin itsekin harkita ryhtyväni tutkijaksi. Tutkimustulokset ovat jo valmiina ainakin seuraavista aiheista:

* Nainen jahkaa, mies toimii
* Nainen siivoaa, mies sotkee
* Mies iskee, nainen on iskettävänä
* Mies pettää, nainen on petetty
* Mies on johtaja, nainen on sihteeri

Vai olisiko todellisuus kuitenkin hieman moniulotteisempaa?!
Häpeäisit, tiedeyhteisö.

Syysretki

2007-09-20T13:53:00.000+02:00

Olenko ainoa, jonka pää menee sekaisin pyöräilyn huumasta? Näin kävi eilen, kun istahdin laadukkaan lainapyöräni (kiitos vaan!) selkään ja viiletin menemään kohti kaupunkia. Syksy tulvi nenästä, silmistä ja korvista, eikä väsymyskään yhtäkkiä haitannut. Reitti Töölönlahden kautta Kaisaniemeen taittui hetkessä. Sen pidemmälle en ekalla kyydillä rohjennut. Parkki löytyi Kansallisteatterin takaa, josta muutamaa tuntia myöhemmin onnekseni muistin pyörän myös noutaa. Kotimatkaa varten kävin kaupasta ostamassa sormikkaat, enkä aristellut ajella Kalliossa jalkakäytävällä pimeyden ja hiljaisten katujen antaessa moisen rikoksen anteeksi.

(Tähän väliin on ihmeteltävä ääneen, kuinka itään karannut kaveri suhistelee nykyään katuja mopolla ihmisvilinässä. Siihen mulla taitaa vielä olla melko paljon matkaa...)

Kotiin saapui väsynyt, mutta raitistunut (!) nainen. Annos syysilmaa oli auttanut viemään tylsyyden mennessään. Puhumattakaan Lukutoukkien virkistävästä kirjallisuuskeskustelusta.

Punaviinilasillinen oli sekin omiaan. Tästä ei voi muuta päätellä kuin syyskauden tulleen avatuksi. Sitä juhlistaman lauantaina, pienimuotoisesti ja hyväntuulisesti.

Kysymysten äärellä

2007-09-17T13:51:00.000+02:00

Uuden työhuoneeni seinää koristaa maailmankartta. Siihen on nuppineuloin merkattu Suomen lähetystöt. Maailma avautuu eteeni kompaktina kaksi kertaa metrin kokoisena tauluna. Se vie ajatukset välillä mennessään. Kaukokaipuu iskee ja samalla pyörii mielessä ulkomailla asustavat kaverit. Tällä hetkellä niiden levinneisyys ulottuu jopa Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan saakka. Eniten kaverinuppineuloja löytyy kuitenkin Euroopasta, aika monen maan kohdalta.

Viikonloppuna sai tanssijalka kyytiä, kun bestiksen kanssa päädyttiin vanhaan ja tuttuun luolaan hytkymään. Paikalla oli jos jonkinlaista kengänkuluttajaa. Hassuja kommenttejakin sateli. Meiltä esimerkiksi kysyttiin, että ollaanko me "hassuja humanisteja". Anteeksi vaan, mutta mitä????

Vapaiden saldoon kuului myös keskustelu 10 vuotta nuoremman serkun ja sen kaverin kanssa. Tuli hyvin vahva olo siitä, kuinka näillä kahdella on vielä kaikki hauskuudet edessä: opiskelujen alkuvuodet, hanttihommat, suunnittelemattomat baari-illat, biletykset seurassa jos toisessa... Ikäerosta huolimatta huomasin myös, ettei maailmankuva kovasti eroa. Samat on haaveet, esteet ja arki. Ikä on todellakin vain numero.

Reissumieli iski viimeistään, kun kuuntelin matkakertomusta kolme kuukautta Aasiassa vietetyltä ajalta. Samainen toteamus iästä pätee myös tähän: eroa ei ole kaksi- tai kolmikymppisen mahdollisuuksissa pidempään reissuun. Toisella on aikaa, muttei rahaa. Toisella rahaa, muttei aikaa.

Onko elämän pääkysymys tiivistettävissä siihen, kumman valitset?

Topi ja Tessu veivät mennessään

2007-09-03T11:01:00.000+02:00

Kolmivuotias opettaa aikuista olemaan lapsi taas. Näkemään ympärilleen lapsen silmin. Olemaan läsnä jokaisella solulla. Katsomaan aikuisten meininkiä huvittuneesti. Muistamaan, miltä innostus, huoli, ilo ja pelko oikeasti tuntuvat.

Vai mitä sanotte siitä, kun dvd:ssä pyörii Topi ja Tessu (vaikkakin jatko-osa!) ja voin valehtelematta TUNTEA noin 25 vuoden taakse. Muistan, miten leffateatterissa huusin: "Ei Topi saa kuolla!" ja painuin tiiviimmin kiinni selkänojaan, kun ison ja pelottavan Pösön isäntä murisevalla äänellä tähtäsi haulikolla pientä Topia, tuota kettupoloa, joka vaan halusi olla Tessu-hauvan kaveri. Maailman luonnollisin asia, se, että kaveruus on tärkeintä.

Pienen lapsen kasvoilla näkyy koko maailma - ja kaikki sitä ympäröiväkin. Hämmästys vetää suun ympyräksi, huoli silmät ymmyrkäisiksi. Ilo näkyy tärinänä koko olennossa. Pelkotilaa en raaski tuolle ihmisalulle edes kuvitella.

Onko mikään hienompaa kuin huomata olevansa lähellä noita tuntemuksia, pystyvänsä asettumaan kolmivuotiaan housuihin! Vaikka tuon pienen pojan maailmassa minä olen aikuinen niin uskon, että yhteys paitsi näkyy myös tuntuu molemmissa. Lapsi sisälläni siellä ojentautuu kohti tuota pientä kättä, joka vetää puoleensa.

Onhan lapsen mieli aina aikuista vahvempi.

Sinkku ja sen kaveri

2007-08-29T15:05:00.001+02:00

Asetelma:
Juttelutuokio kahden ikuisuuden toisensa tunteneen ystävyksen välillä

Aihe:
Ihmissuhteet ja oma persoona

Keskustelun antia:
*parisuhde avartaa ja kutistaa samaan aikaan
*sinkun perhe muodostuu kaikista niistä suhteista, joiden osapuoli hän on
*molempien tuntuu mahdottomalta muuttaa omaa käytöstä vuosikausien ajan muotoutuneilta urilta
*uusien ihmisten tapaaminen on sinkulle mahdollisuus, parisuhteessa elävälle ennemmin muodollisuus
*tietyn ikäisenä ihmissuhteen aloittaminen muuttuu valtavaksi vuoreksi, jonka ylittämishaluja ei aina ole mutta jonka toiselle puolelle haluaisi kamalasti kurkistaa
*parisuhde joko muuttuu vuosien aikana tai junnaa paikallaan - mikä pätee myös sinkkuuteen
*sinkku näkee itsensä muiden kautta, mutta elää itselleen
*parisuhteessa elävä näkee toiset itsensä kautta, mutta elää parisuhteelleen
*omaa elämäänsä voi yrittää suunnitella, mutta aika usein se poukkoilee menemään kaistapään lailla

Johtopäätös:
Sinkku ja parisuhteessa elävä ovat aivan yhtä pihalla elämässään.

Syksy hiipii

2007-08-27T10:03:00.000+02:00

Tänään aamulla tuntui kuin olisin herännyt uuteen maailmaan. Kun en enää muistanutkaan, miltä syksy tuntuu. Nenänpäätä paleltaa, kädet kohmettuvat ja askel liitää kadulla ripeästi.

Askelista puheen ollen: ihmisillä on hämmästyttävän erilaisia kävelytyylejä! Huomasin ärsyyntyväni edellä kävelevän tytön harppomisesta, se ei ollenkaan pysytellyt omalla "radallaan" vaan siksakkas menemään niin, et melkein itse sekosin jalkoihini. Taisi olla harmistuksessa maanantailla myös osuutta asiaan...

Mökkikäynti osui viimeiseen kesäviikonloppuun. Helsingissä kuhisi varmasti perjantaina aivan vimmatusti. Itse vietin iltaa junassa, bussissa ja autossa ja saavuin mökille rättiväsyneenä. Erilainen Taiteiden yö siispä.

Lauantaina kuutamo ja tuikkiva tähtitaivas antoi hienot puitteet saunauimiselle. Järvi oli tyyni ja yö sininen, elokuu parhaimmillaan.

Nyt sitten pää edellä syksyä kohti - toivottavasti se on tänä vuonna armelias.

Viikon loppu

2007-08-24T14:34:00.000+02:00

Perjantai-iltapäivä Pasilassa. Ulkona on harmaa taivas muuttumassa kirkkaaksi alkuillaksi. Kaupungissa tapahtuu tänään aivan mielettömästi ja kaunis kesäilta ei varmasti haittaa menoa. Itse painun mökin rauhaan rentoutumaan. Viikko on ollut raska, ensimmäistä kertaa töissä tuli esimakua syksyn tahdista ja pinnaa on kiristänyt enemmän tai vähemmän.

Palataan ensi viikolla asiaan.

Lomalla

2007-08-10T09:48:00.000+02:00

Kesäloman sävelet on nyt soitettu ja viikko on jo arkea takana.

Lomaan mahtui monenlaista. Ykkösaihe Ruotsin länsirannikolla oli tänä vuonna ehdottomasti SÄÄ. Missään ei voinut välttyä lomalaisten voivotteluilta eikä ketun kokoisilta lööpeiltä, jotka varoittivat Englannista saapuvasta tuhosta ("Katso, jääkö juuri sinun kotisi jää tulvan alle"). Kesämuodin virtaukset jäivät pimentoon (turha siis tulla kyselemään trendivinkkejä!), kun ihmiset vaelsivat kaduilla syysvetimissään. Kauppa iloitsi kassakoneiden kilkatuksesta, kun lomakansa ryntäili shoppaamassa itselleen onnellisuutta.

Päällimmäiseksi jäi fiilis jonkin uuden oppimisesta. Opin olemaan välittämättä kehnosta säästä, lämmön puuttumisesta ja iltojen koleudesta. Ainakin muutaman päivän ajan.

Mietittekö tekin näitä?

2007-07-04T12:21:00.000+02:00

Tässä semitylsässä mielentilassa päätin listata viimeaikaisia mietinnän kohteitani:

Kuinka moni itse asiassa käyttää vessan käsisuihkua?
Onko astianpesukoneesta todella tullut jokakodin standardi?
Mistä riippuu se, pitääkö pussikaljottelua öykkärimäisenä vai asiallisena touhuna?
Kuinka kauan ja missä määrin lapsuuden maisemat muokkaavat ihmisen toimintaa?
Voiko aikuisuuden tulon tuntea (miltä se siinä tapauksessa tuntuu)?
Onko vika työviikko ennen lomaa pahin vai helpoin koko vuonna?
Miten oppia tenniksen rystylyönti?

On kesällä näköjään ajatukset hieman takussa...

Luotsina liikenteessä

2007-07-02T13:33:00.000+02:00

Tänään on ollut ihan mahtava työpäivä! Niin suurta vaihtelua normaaliin maanantaihin, että ihan mieli kirkkaana täällä taas istun. Aamu alkoi vaelluksella Hernesaaren päähän, jonne massiivinen risteilijä peruutti ja jonne olin tehnyt treffit laivalla luotsina hääräilleen jäsenemme kanssa. Sieltä sitten käveltiin Caruseliin kahville ja sain nauttia merimaisemasta, lokkikonsertista ja hauskoista tarinoista ennen kuin matka jatkui vilkkaan Kauppatorin kautta Katajanokalle, missä Finnpilotin toimisto sijaitsee.

Kaiken kruunasi terassilounas, herkullinen salaatti samalla hinnalla kuin täällä Betonilassa maksan kämäsestä laitosruuasta. Paluu hikisellä seiskalla toimistolle, joka hiljaisuudessaan ja viileydessään tuntuu sekin miellyttävältä.

Katsahdus ikkunaan kertoo sääprofeettojen olleen sittenkin oikeassa: taivas repesi äsken, joten mikään kiire kotimatkalle mulla ei juuri nyt ole.

Haluan jatkossakin tehdä töitä niin, että sitä maustaa säännölliset kurkistukset ulos maailmaan, sinne, missä luotsi kiipeää tankkilaivan seinustaa ja luksusristeilijä mahtuu juuri ja juuri Länsisatamaan kannellaan "heitä, joilla on aikaa".

Midsommar-blues

2007-06-29T13:54:00.000+02:00

Järkyttävän herkkä mieli. Ajatukset iskee vaakalautaa. Jotkut omia, jotkut toisten. Oma ääni hautautuu muiden alle. Kukaan ei kuule. Huomaan vasta myöhemmin sen johtuvan siitä, että olen pysytellyt aivan hiljaa. En puhu edes itselleni. Koska en tiedä, haluanko kuulla, mitä minulla on sanottavaa.

Olomuoto haussa. Samoin suunta. Eikä neuvonantajaa näissä asiossa. Ei, koska nyt on otettava itse kompassi tai vähintään kiikari käteen.

Nyt loppu rutinat ja itsesääli! Lupaan sen - enkä vähiten itselleni.

Rokkia kaikki tyynni

2007-06-28T12:19:00.001+02:00

Kai se on blogattava, kun oon jo sanallisen arkkuni tyhjentänyt tänään yhteen artikkeliin, eikä toinen luonnistu heti perään.

Työhuone muuttui jääkaapiksi osaksi siksi, että kesä muuttui syksyksi ja osaksi siksi, että työmiehet saivat ilmastointiurakkansa valmiiksi. Oli syy mikä tahansa, pitää vihdoinkin ymmärtää, että tänne ei tulla kesävermeissä.

Eilen oli kiva nähdä, että kaikki äidit eivät ole ylisuojelevaisia tai sähläreitä, vaan homman voi hoitaa myös tyylillä. Yksivuotias vaatii jatkuvaa huomiota osakseen, mutta äiti istuukin meidän muiden kanssa pöydän ääressä grilliherkkuja maistellen. Kai niitä äitejä riittää yhtä moneen lähtöön kuin lapsiakin.

Hesarin nettisivuilla voi äänestää omaa suosikkiaan Rakkain rock -kilpailussa. 100 kappaleen joukossa on monta, jotka ansaitsisivat voiton. Kovin moni niistä ei tosin ole puhdasta rokkia, mutta mitä me suomalaiset rokilla, kun meillä on Paratiisi ja meillä on Marja-Leena ja meillä on Syksyn sävel. Suoraan sanottuna: en mä vaan osaa äänestää! Jos annan ääneni jollekin näistä, olen varma, että kaduttaa seuraavana päivänä. Kunhan voittajaksi ei ilman mun ääntä tule valituksi Piirpauken "Konevitsan kirkonkellot".

Radiohuolehtija ja huono huumori

2007-06-27T14:05:00.000+02:00

Mitä enemmän sataa, sitä enemmän mun tekee koko ajan mieli mussuttaa. Mussuttaa herkkuja täällä työhuoneen koomassa ja mussuttaa asioiden tilasta. Auringonpaiste jotenkin pyyhkii kaiken alleen, ja kumpikin mussutustarve hälvenee. Palatakseen kahta kauheampina takaisin seuraavan tolkuttoman harmaan päivän aikana.

Kuuntelin eilen luureista Radio Helsinkiä ja Maria V. vei sanat suustani: hammasraudat suhisten hän kertoi olevansa toivoton etukäteishuolehtija. Sehän olen minä, ajattelin. Kuin omasta elämästäni hän kertoi huolehtivansa esimerkiksi kädessä olevan herkun loppumisesta ja ennen kuin on sitä alkanut nauttia. Aivan samoin myös edessä olevan kesäloman suhteen ajatus harhailee jo tulevassa syksyssä. Mieli murehtii putoilevia lehtiä, lyhenevää päivää ja menneen kesän muistoa.

Aivan sairasta. Mikähän tämän meidän yhteisen syndrooman nimi on? Peruspessimistit tai jotain yhtä kilaria.

Tumpin kanssa meni tänään kyllä maut ristiin. Sen mielestä nämä on oikeesti hauskoja. Pistän tuon miehen vielä vaihtoon noine hassunhauskoine linkkeineen ; )

Post-juhannus

2007-06-26T09:55:00.000+02:00

On se vaan kumma, kuinka elämä voi vaihdella värejään. Viikonloppu ja juhannus meni kaikissa sateenkaaren väreissä, elonkukkia ihastellen. Tänään mieli on yhtä harmaa kuin tuo ulkona vallitseva säätila. Juuri, kun olin pääsemässä hyvään kesävireeseen...

Juhannuksen soundtrack soi päässä varmasti vielä ensikin vuonna. JukkaPoika osoittautui hitiksi, samoin Dingon ikivihreät. Mustana hevosena listalle ratsasti Topi Sorsakoski, joka seuraavaksi lupauksen pitäessä raikunee yhden pennasserkun häissä.

Eilen vierailin pitkästä aikaa pankkikonttorissa. Varsinainen hoidettavana ollut asia ei edistynyt lainkaan, mutta sen sijaan sain pari muuta asiaa alta pois. Siinä Nordean tiskillä kykkiessäni havahduin, kun lähes jokainen virkailija oli nuori kesätyöläinen ja eksoottisen näköinen. Tuntui kuin olisin tupsahtanut keskelle Lontoota tai vähintään Tukholmaa. Hieno fiilis.

En muuten suosittele kahteen kirjapiiriin kuulumista varsinkaan, kun takana on sosiaalinen juhla juhannus ja tapaamiset osuvat peräkkäisille päiville. Kirjallisuudesta voi onneksi keskustella myös grillirouskutuksen säestämänä tai vaihtoehtoisesti joka toisen sivun lukeneena.

Kesä on nyt korkattu.

Häähumussa, pää pilvissä

2007-06-08T08:41:00.001+02:00

Lauantaiset kaverin häät on pistäneet ajattelemaan ajan kulumista - tuota aiheista ikuisinta. Muistiini on hiipinyt, kuinka samainen kaveri vuonna 2001 sanoi mulle, että luulee meidän menevän naimisiin ja perustavan perheen kahden vuoden sisällä. Siitä on nyt neljä vuotta.

Samalla huvitin itseäni ajatuksella, keitä ihmisiä haluaisin ympärilleni viettämään viimeisiä sinkkuhetkiäni. Joukossa oli monta naimatonta ja lapsetonta, vaan kuinka kauan tilanne on tämä? Eikö nyt jumatsuka olisi syytä juhlia häitään silloin, kun kaverit vielä on bilettävässä elämäntilanteessa? Ei tätä ole tarkoitus tuomita mielipiteeksi perheellisen elämän loppumisesta. Mutta silti.

Koko naimisiinmeno on saanut uudenlaista hehkua mun mielessä, koska lauantain sulho on kuulunut niihin, joiden en nyt ihan ekaks olisi luullut naivan. Mietityttää, olenko sittenkin niitä tyttöjä, joka haluaa itselleen kunnon hääbileet...

Valmisteluja sivusta seuranneena tiedän nyt sen, että myös rennoin rantein voi juhlansa rakentaa. En astu itsekään siihen ansaan, että vuosikausia suunnittelen täydellistä päivää, virkkaan pöytäliinat silkistä ja menetän yöunet plaseerauksen rukkaamisessa. Enemmän fiilistä, vähemmän stressiä! Luulen, että se on oikea resepti mahtaviin hääbileisiin.

Pääsen sellaisiin siis huomenna.

Mykän elämää

2007-06-06T13:33:00.000+02:00

On ollut häiritsevän tylsä kesäkuun alku. Viime viikon lopulla iski kesäflunssa, joka vei viikonloppuna äänen mennessään. Nyt neljättä päivää vietän puhumattomana, omien ajatusten vankina. Aika on kulunut kirjojen parissa ja täytyy kummastella, kuinka ne välillä jopa pelottavan tehokkaasti ottaa lukijan haltuunsa. Tällä hetkellä menossa on Raja, jota suosittelen kaikille erilaisten ihmiskohtaloiden yhteennivoutumisesta innostuville. Teksti on osuvaa ja kaunista. On se pistänyt ajattelemaankin.

Huomenna ponnistan töihin. Koitan pysytellä hiljakseen loppuviikonkin, jotta lauantaina hyvän ystävän häissä voin olla sataprosenttisesti mukana.
Kaikenlainen kesäkiva odottaa vielä kokijaa, kaupunki on taatusti täynnä elämää tällaisena viikkona, kun aurinko porottaa siniseltä taivaalta.

Tänään alkanut julkisivuremontti tekee isoa aukkoa idylliin. Kamala pauke, poraaminen, kilke ja kalkutus. Jotenkin ironista, että seinän takana metelöidään, kun mä olen sisällä aivan hiirenhiljaa.

Toivokaa mulle pikaista äänenpalautusta!

Euroviisut paljastavat kansanluonteemme

2007-05-07T14:30:00.000+02:00

Luikkis harjoittelee kirjoittamista yhdellä kurssilla. Siellä yhtenä teemana on kolumni ajankohtaisesta aiheesta. Tässä tekeleeni (ennen kouluttajan punakynän heilumista).

Viikko valkeni tänään aurinkoisena ja keväisen odotuksen leimaamana. Suomenmaassa ei liene kovin moni, joka ei edes vatsanpohjukassaan aavistaisi, että viikko on kaikkea muuta kuin tavallinen. Lauantaina Pasilasta kajahtaa, kun Euroviisu-finaali käydään Hartwall Areenalla. Yhtä aikaa pullistelee viereinen YLE, joka on virittänyt ammattitaitonsa äärimmilleen.

Mutta mitä tämä Euroviisu-huuma antaa tavalliselle kansalaiselle? Tuoko se aimo annoksen itseluottamusta kansallisen uhon muodossa? Muhoksen nakkikioskilla taidetaan tapella Suomen menestyksestä huolimatta. Vaikka Suomen kappale menestyisi tänäkin vuonna, löytyy taatusti aamuyön tunteihin vaadittava mylvinnän aihe jostakin YLEn teknisestä mokasta.

Projekti on valtava, ja sen toteuttamiseen on ollut aikaa tasan vuosi. YLEssä on avoimesti myönnetty, ettei rahoitusta Euroviisujen järjestämiseen löydy omasta talosta. Kalustoa on vuokrattu ja sponsoreita löydetty. Kaikki on tehty niin hyvin kuin mahdollista.

On siis melkoista omituisuutta, että Suomen kansa samaan aikaan janoaa menestystä ja toisesta suupielestään valuttaa epäluuloaan järjestelyjä kohtaan. Sääprofeettaa manataan esiin taikomaan miellyttävän keväinen ilmasto tämän viikon ylle. Ja kohta taas surkutellaan, kuin kaikkitietävänä, että ”olisihan se pitänyt arvata, että tietenkin sataa”.

Mikä on vialla suomalaisessa kansanluonteessa, kun emme usko itseemme edes silloin, kun koko muu Eurooppa on antanut järjestettäväksemme spektaakkelin, jonka suosiolla ei ole rajoja. Pitääkö meidän lähteä ihan oikeasti Eurooppaan, jotta osaisimme hellittää itsekritiikistämme edes siksi ajaksi, kun Euroviisu-huuma on ohi?

Olemattomien ongelmien esiin manaaminen – jopa voitonhuumassa – on tuttua viime vuodelta, kun Lordin voittoa ei tietyissä piireissä meinattu hyväksyä. Päivälehdet velloivat kiistassa, kunnes kaikki oksat oli käännetty ilman, että pelolle olisi löytynyt aihetta.

Katastrofia todennäköisempää on, että niin kisoja seuraamaan tulleilla turisteilla, esiintyvillä artisteilla kuin kansainvälisellä medialla on Helsingissä luvassa hieno viikko täynnä uusia kokemuksia. Ja uusiin kokemuksiin kuuluu erottamattomasti odottamattomuus – se, ettei aamulla herätessään tiedä, mitä päivän aikana tapahtuu.

Annetaan ammattilaisten hoitaa hommansa. Nautitaan suomalaisen työn laadusta. Nyt jos koska on siihen oiva mahdollisuus.

Kevät, kevät - missä olet?

2007-04-26T13:05:00.000+02:00

Oho, onpas aika rientänyt! Nyt valmistaudutaan jo seuraavaan kevään juhlaputken tapahtumaan: Wappuun. Tämä vuosi on silleen erilainen, että olen ekaa kertaa juhlimassa muussa kuin opiskelijan roolissa. Vappu on yksi parhaista kollektiivisen ilonpidon tapauksista, kiilaa kakkoseksi ykkösjuhla Juhannuksen jälkeen. Kadulla näkee jos jonkinlaista vappunaamaria ja itselleen sallii sellaisen yleisen sählingin ja ajautumisen. Koskaan ei tiedä tarkalleen, mihin tie johtaa - ja hyvä niin.

Säävelhot eivät pahemmin ole antaneet viitteitä keväästä. Sitä odottaa vaan kieli pitkällä ja pettyy päivittäin, kun taivaalta tippuu vettä. Terassikausi aukeaa tänäkin vuonna vasta toukokuussa, nyyh.

Muuten tilanne näyttää ihan kivalta: lomaa on tiedossa kesälle ja ylimääräisiäkin huilipäiviä kertyy jatkuvasti, kun lähiviikonloput teettää töitä. Mukavia ylläreitä on tullut tällä viikolla postiluukusta hääkutsujen muodossa. Onneks olkoon vaan kaikille kyyhkyläisille!

Oma rakkauselämä kukoistaa pitkän viikonlopun ajan, kun länsinaapurista saapuu mulle seuraa. Ohjelmassa on sukulointia ja hulinointia hyvässä suhteessa.

Klara Wappen vaan kaikille!

Pääsiäisen synninpäästöjä

2007-04-11T12:01:00.000+02:00

Siinä meni pyhät pääsiäisen. Ja tämä töihin paluun päivä tuntuu pidemmältä kuin yksikään kiirastorstai. On se muuten sekin outoa, että heti iski vanha tuttu flunssaolo halolla päähän, kun piti töihin aamulla raahautua. Toisaalta parempi nyt kuin lomalla.

Niin, lomalla...siitä onkin täällä blogissa tullut oikea mantra. Tällä kertaa suunnitelmissa otettiin käyttöön ärhäkkä plään bii, kun ilmakurvit näytti Köpiksen ylle pelkkää harmautta. Tumppi oli nikkaroinut meille hienon varareitin ulos takatalvesta ja vietettiin ihkua kylpyläelämää juuri valmistuneessa luksusresortissa. Sieltä sai jopa kylpytakin ja tohvelit mukaansa! Moisesta ei-niin-kauan-aikaa-sitten-opiskelijuudestaan-päässyt ilahtuu! Kuumat kylvyt, ulkoilmajacuzzi (kuulostaa hienommalta kuin poreallas...) ja jopa finsk bastu tarjosivat loistopuitteet rentoutumiselle. Kuivien kantapäiden lisäksi altaaseen taisi liueta kasa stressiä ja annos tukahdutettuja tunteita.

Laitostuminen olisi varmasti ollut edessä, jos öitä olisi ollut kahta enemmän. Suositukseni onkin: vähemmän on enemmän. Sitä paitsi ehdittiin vielä maanantaina huiskimaan tennistä ja täytyy kyllä sanoa, että taso oli jo aika päätähuimaava!

Keväästä voi siis nauttia monin tavoin. Tässä yksi versio. Arvosanalla 9.

Avartavaa ajattelua

2007-04-03T12:54:00.000+02:00

Oma kotikaupunkini Helsinki avautui jälleen tänä aamuna aivan erilaisena maisemana eteeni. Kuinka paljon muutakin lääniin kuuluu kuin arkireitti koti-työ-koti! Kevään tullen aistit vaatii laajentamaan reviiriä, kohtaamaan uusia paikkoja, etsimään kenties uutta lempikalliota, parasta pyöräreittiä ja kauneinta maisemaa. Juuri näitä etsintöjä varten kiikarissa on uusvanha polkupyörä, sellainen sopivan kankea menopeli, jolla ei pääse vahingossakaan törttöilemään liian lujaa.

Jos oma kotikaupunki tarjoaa ahaa-elämyksiä, niitä tulvii kohisten uudessa ympäristössä. Matkailu avartaa ja auttaa näkemään tututkin reitit toisessa valossa. Kaukokaipuuta lievittämään kelpaa keväinen Köpis. Karttaa olen jo tutkaillut sen verran, että tiedän haluavani kiertää rantoja pitkin koko kaupungin. Jazzcruise sunnuntai-iltapäivänä on myös bongattu samoin kuin iso keilahalli pahan sään varalle. Loput suunnitelmat jalostukoon fiiliksen mukaan.

Yhtä lailla odotan huomista retkeä lapsuuden maisemiin haistelemaan Kannelmäen peltojen kevättuoksuja. Yhdistelmä vanhaa ja uutta on ainakin omalla kohdallani toimivuudessaan pettämätön.

Vertauskelpoista ei olekaan

2007-04-02T10:03:00.000+02:00

Viime päivien aikana olen tavannut enemmän vauvoja kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Ympärillä on tuhissut kolmeviikkoisesta nelikuukautiseen, erikokoista ja -näköistä nöösiä. Vauvelit herättävät aina paljon tunteita ja tällä kertaa päällimmäisenä on ollut se, kuinka ikätovereiden elämäntilanteet vaihtelevat. Useimmiten tilanne vaikuttaa siltä, että muiden aikuistuminen olisi vauhdikkaampaa kuin omani. On monivuotista työkokemusta, omistusasuntoa, sijoituksia ja auto, joka vie työpaikalle. Jotenkin nimenomaan autosta on mun mielessä tullut aikuisen elämän selkein symboli. Eikä varmasti vähiten siksi, etten itse omista ajokorttia - autosta puhumattakaan.

Se, kuinka jokainen omaan elämäntilanteeseensa sopeutuu, on tietenkin toinen juttu. Mua ei autottomuus, perheettömyys ja omistusasunnottomuus yleensä häiritse. Mutta jos harhautuu vertaamisen järjettömälle polulle, tulee epäilemättä herättäneeksi pienen huolen siemenen: koska mulla on kaikki tuo?

Kuten Melasniemien sisarukset Kuukausiliitteessä totesivat, elää toinen hedonistisempaa ja individualisempaa elämää. On kai helppo arvata, että tämä toinen on sisaruksista se perheetön.

Pyrin siis ottamaan kaiken hyvän irti tästä elämänvaiheesta, enkä tee tyhmiä vertauksia muihin!

Valoilmiö

2007-03-30T13:32:00.000+02:00

Täällä toimistolla hiljenee kovalla tahdilla. Ainakin puolet aloittaa pääsiäisretriittinsä jo tänään ja palaa joskus parin viikon kuluttua. Huoahdus! Onneksi tänä vuonna sentään kesäloma on kunnollinen myös mulla. Ulkona paistaa aurinko niin, ettei koko viikkoon ole tarvinnut loisteputkia sytyttää. Eiliset kevätjuhlat alakerran ravintelissa aiheutti melkein paniikin edellisen yön valvomisen rasittamissa silmissä. Toivoin vain, ettei mustat silmänaluset näkyneet ihan joka puolelle! Pimeyden piiloon ei enää ole pakenemista.

Odotan hirmuisesti pääsiäisen minilomaa Köpiksessä! Toivottavasti hotelli on yhtä hieno kuin kuvissa, shoppauskierroksella löytyy ainakin kengät ja saamme vaan nauttia toisistamme.

Nyt kirjastoon harrastamaan entistä työtäni ja sitten viikonlopun viettoon! Olkoon se vähemmän rankka kuin edellinen - mutta mielellään yhtä hauska.

Kevään ihmeellisyyksiä

2007-03-27T15:42:00.000+02:00

Kevät tuli tänä vuonna niin kohinalla, että ei ehtinyt normaalinkaan vertaa totutella, vaan suoralta kädeltä kaivaa kevättamineet esiin ja ihmetellä, kuinka erilaiselta asfaltti tuntuu pikkukenkien alla. Aamuisin on problematiikkaa kyllikseen, kun pitää päättää, aikooko iltapäivällä olla hikinorona talvireleissä vaiko esitellä ylioptimista luonteenlaatuaan kesähepenissä.

Viikonlopun serkkuhulinat käytiin kauneimmassa Suomen luonnossa. Pitkänhulppea laituri antoi mahtavat puitteet ihailla samaan aikaan jään kimallusta ja veden liplatusta kauempana rannasta. Pääsivät suvun tulevat jäsenetkin helpommalla, kun jää on pehmennyt ja avannonhakkuu sujui melkein leikiten.

Se vain ihmetyttää, kuinka kalenteriin tuijottavia me suomalaiset ollaan: paikallinen nähtävyys Mani-baari olisi saanut joukon janoisia asiakkaita, mikäli jossain viranomaisissa ei olisi sovittu, että "virallinen terassikausi" alkaa tässä maassa vasta 1. huhtikuuta. Terassit eivät siis kutsu silloin, kun aurinko paistaa ja ekat kevätfiilikset sekoittaa pään. Eivät. Ne kutsuvat silloin, kun tiuku on oikeassa asennossa.

Kellosta puheen ollen: tunnilla on merkitystä. On se vaan ihme, miten sekaisin elimistö tuosta tänä vuonna ei niin keinotekoisesta kesäntulosta menee.

Ystävät, nyt se on täällä!

Runo viikonvaihteeksi

2007-03-23T12:46:00.000+01:00

Jag är glad

Jag har ett jobb där jag kan göra saker som har betydelse.
Jag har två hem där jag kan känna mig trygg.
Jag har en mamma som är långt borta men ändå så nära.
Jag har en pappa som är snäll mot alla.
Jag har en bror som jag uppskattar.
Jag har vänner som får mig att skratta.
Jag har pengar så att det räcker.
Jag har Tumppi som är allt det ovannämnda.

Luonnonlapsi mä oon

2007-03-22T11:03:00.000+01:00

Eilen alkoi mun kevät. Tulin kotiin ja havahduin aivan mielettömään lintukonsertointiin, jossa selvästi oli pariutumisriitti meneillään. Jäin pihalle hymy suin seisoskelemaan, ja kun kuulin lirkutuksen hetkeä myöhemmin jopa keittiössä, oli pakko soittaa äidille ja välittää luontoäänet luurin kautta. Oli se vaan mahtavaa!

Tänä aamuna törmäsin jälleen samaan punatukkaiseen naiseen, jonka päivästä riippuen näen joko kiirehtimässä bussiin Mäkelänkadulla tai tulemassa samaa rinnettä alaspäin, jota itse kapuan ylös. Melkein tekee jo mieli moikata naista, kun sen kasvot on ainakin 20 kerran verran tutut. Jos se menisikin samaan suuntaan, voisin tehdä sen kanssa aamutreffit!

Maaliskuu on kalenterissa ruuhkaista aikaa. Viikonlopuista puolet menee muualla kuin Helsingissä, mikä tekee hyvää perspektiiville. Joensuussa viimeksi tallustellessa sitä mykistyi katujen autiudesta ja tilan tunteesta. Matka itäiseen maanosaamme palautti mieliin sen todellisuuden, kuinka luonnonkansaa me suomalaiset lopulta ollaan. Järvet on suuret, metsät tiheät, pellot avarat ja taivas korkealla.

Metsäläisyys on kuitenkin aika kaukana omasta arjesta. Olinkin aivan myyty, kun isäntämme taikoi keskellä Kolin luonnonpuistoa meille lettukestit hilloineen ja pannukahveineen. Siinä trangian loimussa nautiskellessa lupasin itselleni kunnioittaa suomalaisuuttani ja muistaa nauttia luonnon antimista tietoisesti ja aina tilaisuuden tullen.

Seuraava tilaisuus on käsillä ensi viikonloppuna, kun serkkukatras valtaa yhden Suomen Valtion kansalaisilleen tarjoamista mökeistä. Luvassa luonnonrauhaa kaikilla luonnollisilla elementeillä höystettynä. Toivon vain, että ainoa kohtaamani karhu edustaa panimoteollisuutta eikä Suomen luonnon kingiä.

Aktiivisuutta siellä sun täällä

2007-03-15T15:20:00.000+01:00

Vaalit herättää pienessä ihmisessä toivon kipinän - olisiko muutos mahdollinen? Vaalikeskustelu asiallisine ja viihteellisine piirteineen on kuitenkin ehtinyt alkaa jo turruttaa.

Käytin äänioikeuttani koruttomasti Postissa tiistaiaamuna. Karusta ilmapiiristä huolimatta tunsin itseni Hyväksi Ihmiseksi. On tuo propaganda siinä mielessä päässyt iskostumaan, etten kyllä kovin herkästi jättäisi äänestämättä. Uikuttamiselle on oikeutuksensa vasta, kun on ainakin yrittänyt vaikuttaa!

Viikon ilopillereihin ovat kuuluneet yhteiset, ihmeelliset leikit veljenpojan seurassa, yhden hienon nykykirjallisuuden edustajan raivokas analysointi, vesijuoksentelu ja asiaankuuluva jälkipeli. Tänään vuorossa ovat libanonilaiset herkut.

On selvästi kevättä ilmassa, kun kotisohva ei vedä magneetin lailla puoleensa. Paitsi että kasilta tulee Idols, jolloin pärse on tukevasti asemissa.

Perjantaiporuja

2007-03-09T12:04:00.000+01:00

Työhuone Messukeskuksen kupeessa tarjoaa viihdykettä, kun erilaiset tapahtumat keräävät erinäköistä väkeä. Tänään havahduin siihen, että Pasilan kadut ovat täynnä mustiin pukeutuneita, arvokkaan näköisiä hahmoja. Katsahdus Kongressihotellin ilmoitustauluun paljastaa syyn: Oikeuslaitospäiväthän ne siellä!

Muuten Pasila on kyllä ankeistakin ankein. Kuljen mennen tullen luurit korvilla, enkä anna katseeni vaeltaa talomuureja ylös. Huoahdan vasta alueen reunamilla olevan puiston kohdalla. Toisaalta olen tyytyväinen, että sijainti on kaukana keskustan houkutuksista ja pitkistä lounaista. On myös jollain tapaa rentouttavaa, että työmatkalla ei tarvitse väistellä vastaantulijoita, voi vaan keskittyä olemaan aamu- tai iltapäiväväsynyt.

Silti työpaikan sijainnilla on väliä. Joustamattomuutta, laiskuutta tai ylimitoitettuja odotuksia olkoon se, että pidän kohtuuttomana, jos duunin takia joutuu hankkimaan auton tai kärsimään työmatkojen pituudesta. Tiedän, ettei aina ole mahdollisuutta valita, joten kai tässä olisi syytä laulaa oodi Pasilalle!

Onko omat vaatimukset tuulesta temmattuja, tiukkapipoisia ja jopa törkeitä? Missä kulkee kohtuuttomuuden ja hyvinvoinnin raja? Onko meillä pätkätyöläisillä oikeastaan ikinä aitoja valinnanmahdollisuuksia? Ja estävätkö ulkoiset tekijät oman pään sisäistä kehitystä?

Tässä porkkanoita nakerrettavaksi viikonlopun ratoksi. Itselläni viikonloppu alkaa vasta huomenillalla. Tämä oli pakko kertoa, jottei minua kohtuuttomaksi voida syyttää...

Loma, lomalta, lomalle!

2007-03-08T08:59:00.000+01:00

Minilomalta palanneena ajatuksissa siintää jo seuraava loma - onko lomailijan kirous aina seuraavan breikin odotus?
Parin kuukauden paussin jälkeen saan vastata joka suuntaan samoihin kysymyksiin: koska muutan takaisin, kuinka kestätte tämän tilanteen, onko kiva olla taas Göteborgissa...
Kulunut talvi on ollut todellista pesänrakennusta monella suunnalla: yhteen muuttoja, omistusasunnon hankintoja, sisustusta ja maalausta. Ystävien parisuhteet on siis iloisessa käymistilassa.
Unelmakämppä ja toimiva soffakin jo löytyi, joten ei kai tässä kuin nokka edellä tuuleen vaan!
------
Loma-aiheesta lisää: Pääsiäisen matkailut tyssäsivät huomioon koko Euroopan halusta viettää pyhiä muualla kuin kotonaan. Säästämme paukkuja kesää varten ja suuntaamme näillä näkymin pariksi päiväksi Köpikseen. Ei se päämäärä, vaan se lomalla olon fiilis!

Suk(k)ulointia

2007-02-26T14:16:00.000+01:00

Viikonloppu oli yhtä sukujuhlaa - omaa ja muiden. Vaarin syntymäpäiväjuhlat kulttuurimme kehdossa Turuus muodostuivat mielenkiintoisemmiksi kuin luulin. Jäin suosiolla passiivisemmaksi sivustaseuraajaksi kahden erilaisen suvun kohtaamisessa. Se oli kuin katselisi vanhanaikaista komediaa, jonka roolihahmot on veistetty tiukasti karikatyyreiksi. Tottakai itse esitin yhtä niistä : )

Sukulaisuutta tarjosi myös eilinen, ystävän viisihenkisen perheen muutto omakotitalosta toiseen. Siellä muuttolaatikoiden ympäröimässä, kodikkaassa keittiössä hääräillessä tunsin, kuinka elämä on läsnä. Se virtaa suonissa, kun vieressä tuhisee nelikuinen vauva, yläkertaan kannetaan isosiskon nukenrattaita ja isoveljen autorataa. Isän setä juttelee hassuja ja äidin veli on mukana auttamassa. Sanoinkin ääneen ystävälle, kuinka yksin eläminen ei ole mistään kotoisin.

Samalla, kun itse nautin, oli ystävä kaiken sen sählingin keskellä seuraa vailla ja yksinäinen.

Se on niin pienestä kiinni.

Viikon pääasiat

2007-02-23T11:18:00.000+01:00

Tällä viikolla veto on ollut veks. Sänky on houkuttanut aamusta iltaan, mutta varsinainen flunssa antaa vielä odottaa itseään. Kipeät ovat olleet myös pakkaset, joiden lisäksi ajatuksiin ei pahemmin muuta ole mahtunutkaan.

Tässä kuitenkin hajatelmia, jotka on kylmyyden lävistäneet:

1. Yhteinen koti. On jännää, kuinka moni kavereista on viime aikoina löytänyt niin sopivan kumppanin, että yhteisen kodin hankinta on houkuttanut toimimaan. Kodin perustamisessa kivointa on sen suunnittelu: kenen huonekalut lempataan, mikä tyyli on "meidän", istuuko Mariskooli futuristiseen olohuoneeseen, onko mummon vanhat ryijyt ja vintillä säilötyt verhot todellakin pakko ripustaa?! Kahden aikuisen (lue työssäkäyvän) yhteinen koti näyttää taatusti erilaiselta kuin juuri kotoa muuttaneen opiskelijapariskunnan. En malta odottaa, koska itse pääsen vastaavaan tilanteeseen!

2. Lomamatka. Tämä ajatus on pitänyt askeleen vakaana ja antanut edes muutaman hymyn valloittaa kasvot tänä muuten niin takkuisena aikana. Mutta miksi koko maailma haluaa viettää pääsiäistä poissa kotoaan?! Ja miksi lomabudjetti tuntuu aina liian pieneltä?

3. Kevät. Naistenlehdet ja vaatekaupat levittelevät silmien eteen väriloistoista kavalkadia: löysät paidat, keskivartaloa kasaan puristavat vyöt ja housut, pastellit ja vanhan ajan kengät. Jo pelkkä glossyjen lehtien plärääminen riittää: malttamattomuus on ottanut vallan! Tänne ja heti!

4. Työpaikan ihmissuhteet. Tai pikemminkin niiden puute. Siis kun työkaverien kemiat pelaa jatkuvaa tennismatsia, jossa match pointiin - saati tasapeliin - pääsy on harvinaisuus. Itse palloilee sitten siinä välissä, yrittää olla puuttumatta mutta huomaa, että kyseessä onkin enemmän kuin vähemmän myös oma jaksaminen ja työskentelymotivaatio.

5. Ajatus "siitä jostain, sitten joskus". Olen miettinyt harvinaisen useasti, että onko meillä kaikilla elämässä aikoja, jolloin toisaalta mitään ei tapahdu ja on siihen tyytyväinen, mutta samaan aikaan se häiritsee niin, ettei oikein mitään saakaan aikaiseksi. Että odottaa vain elämän alkamista. Muistan samanlaiset aatokset teini-iästä ja koitan siksipä pikaisesti saada pakan taas kasaan. Mikä on vaikeaa kaltaiselleni musta-valko-ihmiselle, joka ei siedä harmaan sävyjä muussa kuin esteettisessä mielessä...

Opettavaisia olleet nämä talven pimeimmät kuukaudet!

Allt som allt: onneksi aika menee huimaa vauhtia ja kohta on jo maaliskuu...

Valoa kohti, ystäväiseni!

Tänään tiesin syntyneeni Siperiaan

2007-02-21T08:09:00.000+01:00

Yhyy... mua itkettää... mielikuvissa jo orastanut kevät vaihtui Siperian tundraan viimeistään tänä aamuna. Tukka kuurassa, huulirasva huulille vesittyneenä ja nenä valuen kipitin Mäkelänkatua ainoana ajatuksenani: "Täällä en loppuelämääni vietä!"

Elämänilo katoaa, tyssää kuin seinään mittarin näyttäessä -20 ja siihen pohjois- taimikälietuuli vielä kaupan päälle. Sitä poteroituu kotiin neljän seinän taistellessa lämpöhukkaa vastaan ja elättelee toivoa paremmasta.

Vaikka matka olikin KOHTI töitä, toi luureista kaikuva Hassisen Koneen Tällä tiellä ison palan kurkkuun:

"Ja mä kävelen tätä tyhjää tietä
taloon, jota kodiksi kutsutaan,
vaikka siellä ei ole minulle ketään,
olen yksin tällä tyhjällä tiellä."

Kukahan piristäisi lohdutonta Nyytiä?!

Spontaani runokilpailu

2007-02-16T14:31:00.000+01:00

Tumppi haastoi mut riimittelemään postaamalla kivan runonpätkän. Koska molemmat runot on niin onnistuneen harrastajamaisia rimmailuissaan, esittelen ne täällä.

1. Fredagen är här (Tumppi)

Fredag är en riktigt bra dag
Jobbveckan slutar snart tänker jag

Ner till Åsa för att fixa lite prylar
Sedan till stan för att spela tennis så det ylar

Kristian kommer med upp till idag igen
Vi spelar nog lite o sover sen

Imorgon blir det ishockey att titta på
Roligt att göra något vi bröder två

Men det som verkligen saknas här hemma
Är min älskling som får allting att stämma.

2. Fredagen är här (Saara)

Jobbveckan närmar sig till slut
Jag räknar redan varje minut

Tills den stunden jag är ledig för en stund
Det känns som om det var värd flera kilo guld

Ikväll blir det springning i hallen
Det är verkligen bra för mig och hela kroppen

Sen är min färd mot lägenheten
Där jag får njuta av läckerheter alà toppkocken

Imorron hoppas jag att vakna sent
Bara för att känna hur jag har sovit lent

Det försvinner ändå halva nöjen och glädjen
Utan den som får mig att visa mina bästa leenden

Jag försöker inte att deppa
För det finns en som mig kan så fint peppa!!!

Runollista viikonloppua!

Alla hjärtans dag!

2007-02-14T14:58:00.000+01:00

Jotenkin tykkään tästä päivästä enemmän toisella kotimaisella. On vaan niin mahdottoman ihanaa ajatella, että tänään sydämet sykkii myös mulle! Kiitos ystävilleni!

Och mitt hjärta slår särskilt starkt för dig, Kulti. Du som är lika göttig år efter år - oavsett vad som händer.

Tack för att du finns! Tack för att VI finns! Och tack till blomaffärer på nätet ; )

Kukkapuska heiluen painun kotiin. Enkä pane pahitteeksi muutamaa kateellista ilmettä, hehe.

Kokonaisuus ratkaisee - joohan?

2007-02-13T13:33:00.000+01:00

Miksi mua aina hävettää suunnattomasti, kun printteri suoltaakin vahingossa väärän väristä tai kokoista sivua? Ja mikä kamalinta, kun joskus on painettu nappi pohjaan ennen kuin aivot ymmärtää tarpeen kohdistuvan vain yhteen ainokaiseen sivuun? Väriprintterihuoneesta sitten kasvot helakoina hipsin kiireen vilkkaa oman huoneen suojiin: "Ei kai kukaan huomannut?!"

Syyllisyys aiheutuu tietenkin armottomasta tuhlauksesta. On se vaan vielä kaukana tuo paperittoman toimiston ideaali näilläkin kulmilla. Syyllistä oloani helpottaakseni dyykkaan ärräpäitä päästellen oikeaan osoitteeseen toimistorakennuksen roskalavalla muiden minne sattuu heittämät roskat. Joku roti sentään!

Eniten kuitenkin sapettaa ne asennevammaiset
kah(s)vihuonekeskustelijat, joiden päähän ei vaan mahdu, että pienilläkin teoilla on suuri merkitys.

I det stora hela, alltså.

Trendilaji on syntynyt

2007-02-12T14:06:00.000+01:00

Olen nyt kahden kerran konkari lajivaltauksessa nimeltä vesijuoksu. Samalla on tullut paikattua aukko kaupunkilaissivistyksessä, kun Yrjönkadun uimahalli on koettu. Perjantaialkuillan merkkitapahtumaksi noussut sessio on yllättänyt toimivuudellaan - eikä vähiten siksi, että halli on täynnä tuttuja. Neljän hengen seurueessa tuntuu, että joku moikkaa joka toista vastaantulijaa. Saunan lauteella törmään ihmiseen, jota en ole seitsemään vuoteen nähnyt ja viereiselllä kaistalla kauhoo vielä kaukaisemmat tutut naamat eli omat tutorit.
On meillä suomalaisilla syytä ylpeyteen, kun taas on tullut lanseerattua laji, joka saa uimahallikammoisimmatkin Ykälle, perjantaista toiseen.

Keneen törmään huomenna?

2007-01-13T22:09:00.000+01:00

Tiedättekö tunteen, kun jostakin tupsahtaa vastaan tuttu naama vuosien takaa? Kävelee vastaan aamuruuhkassa tai tuijottaa lehden sivulta. Lehdessä ollessaan naama on varustettu myös nimellä, jolloin aivolohkot pääsevät helpommalla. Se on se!

Tänään vastaan tuijotti nimellä varustettu hemmo, josta viimeisin mielikuva on, että se oli tosi ihastunut mun parhaaseen kaveriin ja tykkäsi potkia sitä koulussa sen lapikkailla. Se oli meidän luokan kovis, ja vissiin kaikkien mielestä salaa ihana (sydän).

Nyt se on jonkin uuden radiokanavan ohjelmapäällikkö, jolta kysellään pikkuhauskoja lehdessä. Naama on tuttu, vaikka pian on 25 vuotta siitä, kun viimeksi tavattiin. On vaan ihmisen mieli metka juttu!

Uteliaisuus on pohjaton ja haluan yhtäkkiä kartoittaa, mihin elämä on KAIKKIA ekan luokan luokkakavereita kuljettanut. Ilmoittautukaa heti!

Uuden vuoden blues

2007-01-06T16:51:00.000+01:00

Uutta vuotta on tässä kokeiltu viikon verran. Puolentoista viikon lomalta palanneena olen taas totutellut elämistä yksin. Ei siinä muuten mitään, mutta kun ruumis ei ymmärrä ottaa iisisti, vaan aiheuttaa yöllisiä paniikkikohtauksia ja itkutuhruja tyynyyn. Aion kyllä ryhdistäytyä.

Tämän illan kolmikymppiset toimikoon porttina uuteen alkuun. Siitä iso kiitos, että jotkut oikeesti jaksaa järkätä kemut tuon kummallisen kolmenollan kunniaksi.

Vuosi on kulunut täällä blogissa harvakseltaan vieraillessa. Paljon on tapahtunut, mutta bloggaaminen ei kuitenkaan ole muuttunut osaksi arkea. Jotenkin tänne ajautuu aina silloin, kun a) ei ole muutakaan tekemistä ja b) haluaa valittaa asioista. Sinänsä ihan kiva kavereita kohtaan, ettei niiden tartte kuulla moneen kertaan samoja sanoja, kun voin purkaa ne täällä, heh.

Olisko sitä jotakin uuden vuoden lupauksia? Hmmm...lupaan olla itselleni armollinen, mutta samaan aikaan pistää itseni töihin niiden tärkeiden asioiden suhteen, jotka ainakin Tumppi tietää.

Yksi asia on tänään häirinnyt mieltä. Luin aamun lehdestä lääkärin mielipiteitä siitä, mikseivät opiskelijat uskalla tehdä lapsia opiskeluaikana. Siinä aika suoraan osoitettiin syyttävää sormea niitä tyhmiä kolmikymppisiä kohtaan, jotka on vaan skipanneet perheenperustamisen hamaan tulevaisuuteen ilman, että olisivat miettineet, kuinka hankalaa lapsen saanti voi olla. HÄRÄNPASKAT, ihan kuin noita asioita ei melkein kaverin kuin kaverin kanssa tässä oltais mietitty!!! Kiitos vaan sillekin asiantuntevalle lääkärille ymmärryksestä, grrrrrrrrrrrrrr.

Perheen perustaminen ei kuitenkaan ole asia, josta tehtäisiin lupauksia vuoden vaihtumisen varjolla. Tapahtukoon nämä asiat ennemminkin omalla painollaan.

Vuoden parasta antia on ollut suvun kasvu. On aivan ihanaa, että rakas pikkuveli on nelihenkisen perheen pää!

Pikkuveljeen liittyen: lehdestä luin myös, että isosiskon kanssa kasvaneet miehet olisivat herkempiä ja ymmärtäväisempiä. Pitää varmasti paikkansa.

Herkkyys ja ymmärrys kunniaan.

Joulun tunnelmia

2006-12-15T12:17:00.000+01:00

Tämä joulua edeltävä viikko on ollut aika kummallinen. Niinkin tavallinen "rutiinitoimenpide" kuin viisaudenhampaan poisto on aiheuttanut paljon ajatustoimintaa pääkopassani tässä. Johtuen todennäköisesti eniten toimenpiteen jälkivaikutuksia demppaamaan määrätyistä Burana kuussatasista, joita tämä tyttö ei ole tottunut popsimaan tällaista päivävauhtia.

Joka tapauksessa aatokset ovat leijuneet hämärän rajamailla varsinkin kotioloissa ja öisin. Otin myös pitkästä aikaa lukuharrastuksen itselleni ja tartuin ruotsalaisen sanavirtuoosi Jonas Gardellin teokseen, joka luotaa ah! niin ihanaa 80-lukua. Siitä sitten omia assosiaatioita ja muistilankoja kutomaan.

Muistojen joukossa on iso liuta, jotka liittyy joulun aikaan. Ja ne on aikas onnellisia muistoja ne!

Yhtenä yönä heräsin kuitenkin siihen, kun itketti ja tajusin selkeämmin kuin koskaan, kuinka perheen hajoaminen konkretisoituu juuri joulupyhinä. Aikuisena ihmisenäkin tunnen palan kurkussa ja ikävän, koska joulupöydässä ei todennäköisesti enää ikinä istu "meidän perhe" yhdessä. "Meidän perhe" on mennyttä, se on siirtynyt muistojen joukkoon, osaksi niitä asioita, joita voi vain kaivata ja ikävöidä.

"Meidän perhe" on tätä nykyä jotain aivan muuta. Se on minä ja Tumppi. "Meidän perhe" viettää onneksi joulun yhdessä. Yritän tästä perheestä pitää huolen - kun se vielä on olemassa.

p.s. Kirjoitin tämän oikeastaan sulle, isi. Olen edelleen kuin pikkulapsi, joka kaipaa isäänsä ja haluaa muistaa joulun sellaisena kuin se oli ennen vanhaan. Yhtä lailla haluan muokata - tavalla tai toisella - uudet omat jouluperinteet "meidän perheelle".

Telkkari kertoo ikäsi

2006-12-04T19:50:00.000+01:00

Tänään mietin tosissani ajan kulumista. Ihan niinkin konkreettisesta huomiosta kuin kulttisarjojen paluusta osaksi tv-tarjontaa. Tänä iltana telkusta alkoi alusta asti uusintana Frendit ja silti muistan kuin eilisen päivän, kuinka kokoonnuimme Göteborgissa opiskelijabaariin kattomaan näitä sitcomin herkkupaloja. Silloin ensimmäisiä kertoja istuin Tumppilaiseni sylissä ja oltiin niin söpöjä että! Paljon on muuttunutkin omassa suhtautumisessa siinä mielessä, että henkilöiden päällä roikkuvat rytkyt vaan lisäävät koomisuutta - voin vannoa, että tarkoituksettomasti.

Vielä isompi pommi on tammikuussa paluun tekevä, vuoden 1990 kulttuuriteko Twin Peaks. Kun kuulin Subtv:llä sarjan selkäpiitä karmivan tunnarin, niin en tiedä olisinko paennut vai liimautunut nenä kiinni telkkariin. En malta odottaa! Pitäis varmaan kutsua vanhoja koulukavereita vahvojen muistojen pariin, niihin fiiliksiin, kun kaverin kellarissa tuijotettiin kaikki jaksot yhden putken maratonina. Siinä tuli varmasti kaikki mahdollinen tv-kritiikki antaumuksella : )

Eipä muuta kuin Diane laulamaan, sydäntenmurskaaja Agent Cooper!

Marraskuun makeat

2006-11-26T03:10:00.000+01:00

Onnellisuuslista (vastoin marraskuun luonnollista olomuotoa):

- maailmaan syntyi uusi ja ihkaoikea Pennanen
- suku kasvoi myös Kaustisilla
- selvisin kunnialla ensimmäisistä "aikuisten pikkujouluista"
- totesimme jälleen kerran, kuinka itseironian arvo nousee, kun sitä esittää yhdestä suusta koko serkkukatras
- saunottiin ja turistiin pitkästä aikaa entisten työkavereiden kanssa (joilla kaikilla ihan mielettömän hyviä uutisia!)
- innostuin uudestaan askartelusta (kiitos Joulukerhon!)
- tuikkujen valo on edelleen kauniimpi kuin melkein mikään muu asia
- ystävällinen ilme kadulla tuntuu syvällä asti
- unentarpeesta voi helposti saada aikaan hyvän vitsin
- ei niin putkeen mennyt kampaus peittyy pimeyteen 24/7

eipä just nyt tule mieleen enempää...

Kuin herättäisi karhun talviunilta

2006-10-29T15:40:00.000+01:00

Aamu oli esimerkki sählingistä sen todellisessa merkityksessä.

Sitä edelsi soitto veljelle edellisiltana siihen aikaan, että aamulla töihin heräävänä veli oli jo nukkumassa ja vaikutti kyllä todella sekavalta. Silti en tajunnut, ettei se seuraavana aamuna edes muistaisi puhelua...

Luonnollista rytmiä häiritsemään kehitetty talviaika alkoi yöllä. Olin reagoinut asiaan, mutta luulin kellojen siirtämisen tapahtuvan vasta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Palasin kotiin yhden aikaan loistavasta tyttöjenillasta ja menin suoraan nukkumaan. Aamulla oli nimittäin veljenpoika-Valtteri tulossa hoitoon jo puoli ysiltä. Kello pirahti petollisen aikaisin, mutta tomerana tätinä ponkaisin heti pystyyn. Vähän aikaa palloiltuani kello oli jo sen verran, että mietin veljen myöhästymisen syytä. Silloin välähti hakea aamun Hesari, josta syy selvisi: kello olikin tuntia vähemmän. Olin salaa tyytyväinen ja painuin takaisin peiton alle puolen tunnin lisäunille. Heräsin taas kännykän pirinään, mutta tokkurassa laitoin sen torkulle. Seuraava herätys olikin vasta kymmeneltä (siis nyt ysiltä): kännykkä oli sammunut kesken torkutuksen. Ryntäsin paniikissa ikkunaan ja ovelle valmiina kohtaamaan vihaisen veljen, mutta ketään ei näkynyt. Sain puhelimeen sen verran virtaa, että soitin veljelle, joka olikin jo töissä ja kertoi Valtterin olevan sen verran pipi, ettei sitä kannattanut viedä kotoa minnekään. Olin ihan äimänä ja kerroin, että puhelimessa olin vielä kysynyt, että suunnitelma pitää ja Valtteri tulee aamulla. Jotenkin veli oli luullut viestineensä mulle suunnitelman muutoksesta. Muuta ei ollut tehtävissä kuin käpertyä takaisin sikiöasentoon pariksi tunniksi.

Koko päivä on mennyt tylsissä merkeissä. Olisin totisesti tarvinnut Valtteri-energiaa. Eipä olisi talviaika sekavammin voinut alkaa - mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavia selkkauksia.

Venäjä - ystävä vai vihollinen?

2006-10-11T21:15:00.000+02:00

Ajatukset heittävät silloin tällöin varsinaista häränpyllyä. Näin tapahtui mulle viime viikonloppuna, kun vierailin 15 vuoden tauon jälkeen Venäjällä, tuossa ristiriitaisuuksien maassa.

Reissu alkoi toiveikkaissa tunnelmissa, kun istuin sekalaisessa toimittajaseurueessa 13 tunnin bussimatkan Viipurin halki ja Pietarin ohi Novgorodin kaupunkiin. Ohi kiitävien maisemien vaihtuessa ehdin vaihtaa ajatuksen jos toisenkin - lähinnä itseni kanssa. Venäjä herättää mussa aina vahvoja tunteita. Viipurista kulkevan maantien laitamilla marjoja kauppaavat huivipäiset babushkat toivat pienen kyyneleen silmäkulmaan, tunnetta oli vaikea hahmottaa: siinä sekoittuivat toivo, myötätunto yhtä vahvana kuin toivottomuus.

Viikonlopun tunnelmat jatkuivat epämääräisinä, flunssan sävyttäminä. Kaupungin päättäjät vakuuttivat toimittajajoukollomme turismin olevan avain alueen menestykseen ja lupasivat edellytysten olevan kunnossa. Ristiriita oli kuitenkin siinä, ettei kysymykseen kansainvälisen lentokentän avaamisesta osannut kukaan läsnäolijoista vastata. 13 tuntia Helsingistä asettaa nimittäin melkoisen kynnyksen lähdölle. Puhumattakaan muista Pohjoismaista, joita yhtä lailla toivotaan kaupunkiin tuloja tuomaan.

Sitten putosi pommi. Tieto Anna Politkovskajan murhasta. Tieto ei tietenkään (!) levinnyt paikallisista lähteistä, vaan kännyköihin tulleista tekstiviesteistä, jotka kutsuivat sunnuntaiseen mielenosoitukseen. Tuntui absurdilta; olla toimittajamatkalla Venäjällä samaan aikaan kuin vaiettujen ääni oli vaimennettu lopullisesti.

Matkalla tarttunut into naapurimaatamme kohtaan vaihtui tyrmistykseksi, jota on vaikea ohittaa. Ajatusten suuntaan vaikuttaa sekin, onko Suomesta vihdoinkin asettumaan tiukasti Venäjän sananvapausrikkomuksia vastaan sen sijaan, että tyydytään kiertelemään ja kaartelemaan - aivan kuin 15 vuotta ei olisi kulunut lainkaan.

Ei riitä enää hymistely, eikä riippuvuuden taakse piiloutuminen.

Ihminen ilmeisesti oppii vasta kantapään kautta. Olen sanaton - mutten vaiennettu.

Kurlauksen MM-tulos ja suloinen joogaherätys

2006-09-22T09:05:00.000+02:00

Onko Suomi todellakin taas yrittämässä maailmanennätystä puoljulkkisten rekrytoinnissa mukaan politiikkaan?! Mitä hel..ttiä joku kurlaaja oikeesti välittää maansa asioista? Onko sillä todellakin perustellut mielipiteet vai vetääkö se kaikki kantansa samoin perustein kuin kurlausmaajoukkueen tiimityöskentelyn pelisäännöt?! Oikeesti pelottaa nähdä listat ens talven vaaliehdokkaista...onko siellä jo puolet Seiskan vakinaamoista? Vai vasta kolmasosa?!

Miellyttävimpiin aiheisiin on heti siirryttävä. Aloitin tiistaina astangajoogan peruskurssin, enkä ole varmaan ikinä nukkunut yhtä sikeästi kuin öinä joogasession jälkeen. Sopii kuin suklaalevy mahaan tähän alkavan syksyn kiireen keskelle. Tein testin "Oletko energinen" ja huomasin ruksaavani aiempaa enemmän energiavajeesta kertovia kohtia: on tainnut työ viedä naista viime viikot. Pitää rauhoittaa ruumis ja sitä kautta mieli - toisin päin ei tällä hetkellä onnistu.

Viikko sitten koin mahtavia luontoelämyksiä (taas!), kun olin bestiksen mökillä kirkkaampaa kirkkaampana syysyönä. Taivas oli TÄYNNÄ tähtiä, Linnunrata erottui selvänä sumujuovana, tuhannet pienet tuikut sykkivät tummaa taustaa vasten tuoden huiman tunteen kaiken jatkuvuudesta. Taivaalle tuijottavat pienen ihmisen silmät viestitti aivoille asiaa, jota ei usein tule miettineeksi: kuinka pieni on oma osuus suuressa kokonaisuudessa.

Viikonlopun päätteeksi koimme ilonhetkiä, kun metsästä löytyi kaksi valioyksilöä.
Niistä sitten nauttiman neljän nälkäisen naisen voimin. Ne elämän pienet ilot!

Elämää tämäkin

2006-08-31T20:56:00.000+02:00

Katselin tässä päivänä jonakin Kymppi-uutisten juhlalähetystä ja ei voi kuin hämmästellä ihmisten, lavasteiden, värien ja kuvakulmien muutosta - jopa vuoden 2000 uutiset näyttää aivan aataminaikaisilta!

Mitäs muuta eloon kuuluu? Tässä painiskellut työkiireen ja tyhjän kodin yhteisvaikutuksen alaisena. Tuntuu kuin kotona odottaisivat päivä päivältä kumisevammat seinät, joiden hiljaisuutta vain pattereiden sirinä (todella ärsyttävää!) häiritsee. Tätä ei tule tulkita masentuneen hätähuutona, vaan ihan täydellisen tylsänä faktana.

Sitä vastoin lähestyvää kolmenkympin virtsanpylvästä lievittää onneksi venäläisen koulun kaiffari-Sonjan isot pirskeet lauantaina. Tarkoitus on jopa pyntätä mielen lisäksi ulkomuoto priimakuntoon ja lähteä kunnon päivälliskutsuille. Mahtavaa ryhmäterapiaa meille vieraiden joukossa oleville lukuisille seiskakutosille! Ei tunnu se varsinainen h-hetki toivottavasti sit enää miltään. Mä pesen moisen kriisin kolkyt-nolla.

Sain äsken myös satsin Valtteri-energiaa, kun se tuli vaarin kans fiksaamaan Saara-tädin keittiönlampun kattoon. On se vaan jännä, kuinka samoilla aaltopituuksilla sitä ollaan! Jaksaa naurattaa, toljottaa, miettiä ja vaappua edelleen.

On muuten kaikessa kuluttavuudessaan mielenkiintoista itsereflektoida omaa duunia ja siinä onnistumista. Ja saada pomolta ihan samat arviot kuin mitä itse on mieltä. Toisaalta tollanen oman pään ulkopuolelle kurkottelu olis varmaan pidemmän päälle oiva keino hankkia vähintään kaksisuuntainen huru-akkahäiriö.

Bestis sai tänään mut ajattelemaan itseäni, päätöksiäni ja sitä, oonko mä itsekäs täyspaska näitä katuja tallustellessani. Mutta tässä tilanteessa EI vaan ole malliratkaisua, vaan pelkästään niitä, joissa iso iso elämästä kärsii. Mikä osa on helpoin uhrata? Kertokaa se mulle, kaukosuhteen karikot välttäneet ystävät?

Kaikista eniten merkitystä on kuitenkin kohtalotoverin sanoilla. Siksi nuo tän päiväiset pysäyttivätkin.

Olkaahan ihmisiksi, mä yritän myös.

p.s. Löysin PMMP:n ihmeelliseen maailmaan. Ihan mahtava bändi, kokeilkaa!

Luontodraamaa

2006-07-13T13:15:00.000+02:00

Nyt kun Bruno-karhusta on kesän mittaan keskusteltu ja kaupungit on muutenkin mäyräkoiriksi naamioituneiden karhujen valtakuntaa, niin tuon oman lisäni karhuiluun.

Tuli tossa pari viikkoa sitten käytyä Korkeasaaressa sitten varhaisen teini-iän. Paikka olikin paljon mielenkiintoisempi kuin muistin. Ehkä kaupunkilaiselo on vieraannuttanut sen vähänkin luontoneitoa, mikä joskus mussa lymyili, kun jokainen kärsä tai turpa tai mitänenytikinäonkaan näytti hassulta.

Luonto näytti kyllä parhaan draamapuolensa karhuluolan kohdalla. Siellä mielettömän suuri ja mahtava metsän kingi oli eristetty puolisostaan ja kahdesta pennusta omalle tontilleen. Sydäntä raapivaa oli katsoa sen pyrkimistä perheensä luokse! Karhukingi näkee perheen meille kävijöillekin rakennetusta ikkunasta ja siellä se kävi puskemassa tuuheaa turkkiaan ruutua vasten ja päästeli kidastaan kaipaavaa seredania vaimolleen, joka ei tuntunut korvaansa hetkauttavankaan.

Siinä suru puserossa katselin näytelmää, eikä yhtään helpottanut tietää, että kingiä ei voi pentujen kanssa päästää samalle areenalle ihan turvallisuussyistä. En osaa parhaimmalla tahdollakaan uskoa, että se karvaturri oikeesti tekisi jotain sulokkipennuille. Vielä enemmän iskänallea kävi sääliksi, kun ei sen heila enää pennut vierelleen saatuaan varmaan edes muista koko sälliä... eikös joidenkin eläinlajien naaraat jopa syö uroksen parittelun jälkeen (täällä plärään sisäistä bilsankirjaa viidenneltä luokalta)? On se vaan hurjaa. Ja sit ihmislajin kohdallakin kun miettii noita kakslahkeisia, niin kyllä välillä sääliks käy. Tossun pohja on niille liiankin tuttu näky.

Mutta: takaisin eläinkunnan pariin. Niin, sitä vain kaikille luoville tv-kässärikirjottajille ihan ilmaista vinkkiä, että kävisitte eläintarhassa tarkkailemassa OIKEAA draamaa. Ei mitään tikusta asiaa -meininkiä, vaan sydänverellä kirjoitettua tarinaa tästä elämästä.

Ainakin tämä tyttö oli vakuuttunut. Kyllä Nalle olis ainakin yhden Emmyn arvoinen.

p.s. Kaikki tämä henkilöltä, joka tässä päivänä muutamana kutsui hirven jälkikasvua hirven pennuksi : )

Kesälista

2006-07-11T21:23:00.000+02:00

Tässä viime aikoina muun muassa seuraavat asiat on olleet pinnalla:

1. Turhaa valitusta on tunnetun artistin valittaa yleisön kähminnästä, jos ensin on tehnyt tuplana stagedaivin maha edellä.
2. Ahvenanmaan ruotsi on herttaista, ejenteligen.
3. Festareille kannattaa ottaa mukaan kehnoimmassa kunnossa olevat kengät.
4. Jalkapallossa oppii kommentaattoriksi, kun poikakaveri on kaksi viikkoa kylässä turnauksen aikana.
5. Hernehimo oli viisasta ajoittaa heinäkuulle: nyt ne on parhaimmillaan!
6. Auton takapenkillä ei kannata nukahtaa, jos penkistä uupuu niskatuki.
7. Loman odotus on helteellä helpompaa.
8. Joskus naapurit eivät ymmärrä, että joskus kello 21.30 on liian myöhäinen ajankohta mattojen tamppaukseen.
9. Roskakuskit ei koskaan ymmärrä, ettei ennen seitsemää ole reilua tulla tyhjentämään laatikoita.
10. Kirjoitusinto on tällä hetkellä kohdistettu työjuttuihin.

Kesähuumaa

2006-05-09T21:16:00.000+02:00

Aiheeni on sama kuin jokaisessa kahvipöytäkeskustelussa tällä hetkellä: kesälämpimät ja auringontäyteiset viime päivät. En vaan malta olla toistamasta itseäni vielä lisää.

Ennen kesää on aina mahdottoman pitkältä piimältä tuntuva kevät. Tänä vuonna se ei kuitenkaan hiipinyt takavasemmalta luvaten turhaan enemmän kuin laki sallii, vaan tulvi rymisten kuin yhdessä yössä. Vappuna lämpö antoi ensikosketuksen, joka sekin jo tuntui aivan luksukselta.

Mutta viime viikolla meitä pohjoisen tyttöjä ja poikia hemmoteltiin sellaisella lämmöllä, ettei ainakaan mun luontomuistissani ole merkintää vastaavasta toukokuun ekoina päivinä. Lauantaina lähdin serkun kyyditsemänä mummin 80-vuotisjuhliin päivämatkalle. Lähtö tapahtui aamukymmeneltä aivan lehdettömien puiden Helsingistä. 12 tuntia myöhemmin ajoimme auringon laskussa takaisin ja ihme oli tapahtunut: puissa oli selvät silmut!

Ei tätä luonnon heräämistä koskaan muista, se tulee joka vuosi yhtä isona yllätyksenä. Me voimme jokainen tuntea pienen lapsen uuden ihastelemisen taitoa ke(s)väisessä kotikaupungissamme kuljeskellessa.

Puistoissa ja rantakaduilla tavataan!

Olen elossa

2006-04-22T16:28:00.000+02:00

Kouluaikojen makoisat naurut aiheuttanutta jäännettä, POISSALOKIRJAA, kunnioittaen olen pienen selityksen velkaa. Yhdellä sanalla: kiire. Kahdella sanalla: gradu ja työ. Kolmella sanalla: sosiaalinen elämä kunniaan.

Kuinka monesta sanasta koostuu järkevä kokonaisuus, joka esittelee yliopistolaitokselle kasvattinsa taidot ja opintoviikkojen tuoman sivistyksen? Mitataanko nyt mun soveltuvuutta astumaan aidan toiselle puolelle, pois turvallisuuden tunnetta suovalta opiskelijatontilta? Kenelle mä tekstiäni tuotan: itselleni, järjestelmälle, Suomen metsäteollisuudelle, Microsoftin ylivallalle - vai konkreettisimmin graduja taltiovan kirjaston siivoojalleko?

Olen jo aikoja sitten sammuttanut gradupurteni sivuvalot, myöntynyt takavasemmalta tulevan sumun edessä ja suunnannut katseeni ohi horisontin. En vain enää jaksanut kiillottaa hopeahaarukoita luksusjahtini teehuoneessa, kutsua kylään hohtavan valkoisiin pukeutuneita viisaita tieteenharjoittajia ja kolistella yksinäisiä ajatuksiani tiikkipuisella kannella. Elämä voitti.

Historian lehtiä ei kirjoiteta uusiksi, kutsua presidentinlinnaan ei saavu, yliopiston ovet kolahtavat kiinni ja edessä on suunnistamista uusissa kehyksissä. Toivottavasti hihaan on jotain tarttunut, eikä uusintakierros ainakaan aivan heti ole tarpeen.

Ennen tätä viikonloppua en ole näin pitkälle ajatuksissani vielä uskaltanut astua. Nyt tunnelin päässä näkyy jo valoa. Lupaan yrittää kaikkeni, jotta elämää olisi ilman tätä loputtomalta tuntunutta puhdetyötä.

Toivon saavani nostaa keskikesän suloisuudessa maljan korkealle ja kiittää kerrankin ITSEÄNI. Olisiko siinä vastalääke hiipivälle kolmenkympin kriisille?!

Po-po-po-polttaa

2006-02-24T11:34:00.000+01:00

Tänään sit vietetään kaimani polttareita. Paperilla meininki ei päätä huimaa, mutta voihan se yltyä vaikka millaseksi hauskanpidoksi (positiivisuus kunniaan!) Aurinko paistaa ainakin siihen malliin, ettei tartte mököttää.

Sain jo varaslähdön työkuvioihin, kun lupauduin kääntämään yhtä tiedotetta tässä viikonlopun puhteiksi. Viikko alkaa muutenkin vauhdikkaasti tiedotustilaisuudella ja hallituksen kokouksella. Ei pehmeää laskua ; )

Mutta sellainen tulee onneks henkisellä puolella, kun Tumppi viipyy kaupungissa 2 viikkoa, ja lennetään sitten yhessä Göteborgiin häihin. Onkin aikaa, kun viimeks ollaan hengattu Helsingissä!

Lehdessä oli perjantain kunniaksi riitelyneuvoja. Siinä annettiin todellakin kädestä pitäen vinkkejä riidan starttaamiseen niille raukoille, joilta tuo jalo taito on jäänyt uupumaan. Yleensä kun sen oppii jo kotona... Aasinsiltana aiheeseen eilinen huomioni äidistä ja teini-ikäisestä tyttärestä, jotka kaikessa harmoniassa yhdessä jumppasi samalla tunnilla. Tuli vahvasti oma teiniangsti ja huonotuulisuus mieleen; mistähän sekin kaikki oli lähtöisin??? Joka tapauksessa hatunnosto heille kahdelle, tuollainen maltillisuus on kunnioitettavaa!

Ens viikolla siis blogitan jo kotikonnuilta. Ajatus ei ihan vielä kanna niin pitkälle, mutta on sitä ennenkin sopeuduttu nopeasti.

Viihteellistä viikonloppua!

Viimeisen kerran kirous

2006-02-22T09:08:00.000+01:00

Pakko on heti näin aamutuimaan tyhjentää raukka-aivo-parkojani turhasta lastista. Kun tuli tuossa viikonloppuna vielä kitistyä olympialaisista.

Myönnän tässä ja nyt, että musta on tullut kisojen aikana varsinainen sportpotatis eli urheiluperuna. Ennen harrastin ajoittaista soffpotatisointia eli sohvaperunointia, jonka kohteena ei koskaan ollut urheilu vaan ihan muu tv-huttu. Olympialaiset on kaikesta vastarinnasta huolimatta ottaneet niskalenkillä mut mukaansa. Sportpotatis on juurineen istutettu. Toivottavasti kasvukausi on nopea ja pääsen ponnistamaan mullasta, kun viimeinenkin piruetti on pyöräytetty ja maali lauottu.

Mietin tässä samalla sanojen "viimeinen" ja "viimeistä edeltävä" välistä suurta eroa. Kuinka usein "viimeiseksi" luvattu onkin todellisuudessa yksi monesta "viimeistä edeltävästä". Otetaan esimerkiksi paatunut vaimonhakkaaja, joka vannoo selvällä hetkellään iskun olleen "viimeinen". Tai lapsensa päiväkotiin unohtanut äiti, joka lupaa, että tämä sattui taatusti "viimeistä" kertaa. Tai uhkapeleihin viehtyneen miehen syyllisyyden tuskassa marinoitu kirous "viimeisestä" satsauksesta. Kaikki nämä ennen seuraavaa "viimeistä edeltävää" kertaa.

Ihminen on kankea muuttamaan tapojaan. Samalla "viimeisen" kerran lopullisuuden pelko ajaa meitä tiedostamattakin välttämään sen ajattelemista. Siksi "viimeinen" niin usein on merkityksetön, tyhjä sana. Toisaalta siksi tarkoituksella sanottuna "viimeisellä" on helppo pyyhkiä pois yhteinen menneisyys. Ajatelkaa nyt vaikka "viimeistä" yhteistä illallista, "viimeistä" kävelyretkeä, "viimeistä" halausta ennen uneen vaipumista tai "viimeistä" pusua aamulla herätessä.

Sanoillamme on merkitystä. Käyttäkäämme niitä ajatuksella.

p.s. Saan itse noottia siitä, kun muutostilanteissa rupean huokailemaan ääneen "viimeisestä" kerrasta käydä lähikaupassa, kävellä kaupungilla, kahvitella kantapaikassa - lista on loputon. Tumpilla on ajatus kohdallaan, kun hän korjaa sanani muotoon "viimeinen...tällä kertaa".

Puh sen sanoi

2006-02-21T11:46:00.000+01:00

Sain äidiltä niin kivan tarinan, että haluan jakaa sen teidän kanssa. Pienillä sanoilla on joskus uskomaton merkitys.

"Teinkö minä sen kaiken", Nasu kysyi.

"Kyllä sinä sen teit, kun runossa niin sanotaan",
vastasi Puh ja jatkoi: "Ja sen perusteella kaikki
sitten tietävät sen!"

"Tuota", mumisi Nasu, "kun minä taisin vähäsen
horjua. Ihan alussa. Kun siinä sanotaan, että
'Horjuiko hän, värjyikö hän -EI!', niin se ei taida
ihan pitää paikkaansa..."

"Sinä horjuit vain sisältä päin. Eikä ole pienelle
eläimelle rohkeampaa tapaa olla horjumatta."

Nasu huokaisi onnesta ja alkoi ajatella itseään.
Kuinka ROHKEA hän oli.

- A. A. Milne

Rohkeaa tiistaita, Nasut!

Paperirapinaa

2006-02-20T14:01:00.000+01:00

Ensi viikolla tällä kellonlyömällä istuskelen jo uudessa työpaikassani (toivon mukaan paremmin pehmustetulla tuolilla).

Niin, tämä viikko on sitten toistaseksi viimeinen, jolloin aamuväsyneenä on mahis puikahtaa takaisin peiton alle aamupalan ja lehden luvun jälkeen. Tai tehdä kaappisiivousta keskellä päivää. Odottaa innokkaana postinkantajan askelia käytävässä ja napata päivän saalis tuoreeltaan eteismatolta. Päiväkahvittelu milloin tahansa ja missä tahansa jää sekin väliin. Kuten rauhallinen lounaan valmistaminen milloin millaisistakin aineksista. Samoin kuin yllätysvierailut Tumpin konttorilla.

Olen mä osannut tätä omaa aikaa arvostaa, vaikka välillä onkin ollut pystyyn tylsistyminen lähellä. Tulostakin alkaa vähitellen syntyä. Kohta jo yllätän mr Mörän kilauttamalla tuotokseni meililuukkuun. Saa sitten ihmetellä ja kommentoida...

Heitin kasan turhaa paperia työpöydältä menemään, ja samalla tein inventaarion viimeisen 7 kuukauden tekemisiini. Mieleen muistui esimerkiksi ekan telkkujutun aikaiset sählingit, kun haastateltava ilmestyi paikalle koiran kanssa ja kuvaaja oli niin allerginen, ettei suostunut niitä kyyditsemään. Mulla ei ollut numeroa kenellekään toimitukseen eikä rahaa/korttia taksikeikkaan. Lopulta kuitenkin päästiin haastattelupaikalle tunnin myöhässä. Siinä oli sitten sumplimista, eikä haastateltava enää kovin jaksanut heittää huulta ; ) Hermojen hallinta siinä harjaantui.

Ilolla heitin menemään tv-kurssin lopputyön vääntämisestä muistuttavan editointikoneen varauslistan. Mitään noin huonosti organisoitua ja isoiksi kasvaneita teinejä "opettajina" pitävää laitosta ei vielä kohdalle aiemmin ollut tullutkaan. Lopputolos kuitenkin plussalla, koska kun opetusta ei liiemmin herunut, oli meidän pakko opetella kaikki itse erheen ja murheen kautta. Pitäisi vielä tällä viikolla käväistä koululla hoitamassa yksi juttu pois päiväjärjestyksestä.

Aikamoista puolen vuoden jaksoissa elämistä nämä viimeiset vuodet onkin mulla ollut. Toivoisin, että jonkinlainen jatkumokin olis mahdollista. En voi vaatia mitään, mutta salaa toivon, ettei mun tarttis syksyä viettää yksin. Ehkä tämä toive kulkeutuu oikeaan osoitteeseen myös tätä kautta.

Sunnuntailööbää

2006-02-19T14:48:00.000+01:00

Tuli sitten eilen tehtyä niin hyvää pizzaa, että vieläkin suupielet kostuu sitä ajatellessa. Kokeilin kaverin kautta Jamie Oliverilta lainattua reseptiä, jonka pointti on siinä, ettei taikinan tarvitse nousta ennen uunia. Tuloksena mielettömän rapea ja maukas pohja. Onneks meni siis ravintolakeikka mönkään, niin saatiin syödä paljon paremmin kotona.

Aamulla (aamupäivällä todellisuudessa) kuuntelin sängyssä ulkona ääntelehtivää lintua. Mikä lintu on se sellainen, joka päästää nakunakunaku-ääntä? Kun ei kai se nyt tikkakaan voi olla ihan meidän ikkunan alla? Sellainen täällä kuitenkin konsertoi ahkerasti muiden pienempien viserrysten säestämänä. Tykkään siitä, kun tulee jotenkin turvallinen olo, että kaupunkilaisena asun luonnon ympäröimänä. Mielenkiinnolla odotan aikaa, jolloin koko kuoro on vauhdissa. Kuka määrää tahdin, kenelle jää taustalaulajan osa ja kenestä tehdään päätähti?!

Tuosta tulikin mieleeni varoittaa kaikkia Idols-pelin vaikeudesta. Kyllä kunnioitus siinä skabassa menestyneitä kohtaan kasvoi, kun itse asetuin mikrofonin taakse ihan vaan oman olkkarin nurkkaan valmiina lurittamaan Robbie Williamsia. Aivan mahdoton tehtävä samalla yrittää esiintyä ja laulaa nopeassa tahdissa tietskan ruudulle ilmestyviä säkeitä. Pisteitä ei onneks kenellekään hurjasti ropissut ; )

Haaveilen seuraavasta kämpästä, jonka ikkunoista avautuu kauas kantava maisema. Göteborgissa on paljon mäkiä, joiden päällä on paljon taloja, joista näkyy vaikka mihin suuntaan. Uskon, että ikkunan alla nakuttaminen tuottaa parempaa tulosta, jos katse osuu muualle kuin vastapäisen talon seinään. Pääsee niinku ajatus vapaasti vaeltamaan.

En jatka tästä nyt enempää. Alkoi pahasti kuulostaa selityksiltä gradutakkuiluun... En jaksa kuunnella niitä enää yhtään!

Olympia-aatetta käytännössä

2006-02-18T13:51:00.000+01:00

Vieläkin on löysän rento olo. Testasin nimittäin eilen mulle täysin tuntematonta juttua: Ai Chia. Se oli sellaista Tai Chi -liikkeiden tekoa vedessä. Vesi ei ole mun elementti vaan lähinnä pelottavan voimakas ja arvaamaton. Nyt sain kuitenkin uudenlaisen otteen, kun liikuttelin käsiä ja jalkoja leukaan asti ulottuvassa vedessä rauhallisen musiikin tahtiin. Kaiken päätteeksi lilluttelimme muovimatojen kannattelemina veden pinnalla. Musta tuntui kuin oikeasti olisin painoton! Lopputuloksena oli raukea ja täysin rentoutunut kroppa. Varteenotettava vaihtoehto rehkimiselle urheilumielessä.

Jälkeenpäin oli after workin vuoro, eikä bufferuoka ole koskaan maistunut yhtä hyvältä. Tapasin myös suomalaistytön, joka kaikeksi ihmetykseksi on muuttanut tähän meidän pihaan. Todettiin, että huonoon saumaan tuli meidän tapaaminen, mutta ehditään varmaan kyläillä toistemme luona tässä joku kerta.

Olympialaiset on kiristäneet tunnelmaa täällä kotona. Jaksan innostua hetkittäin joistakin lajeista (taitoluistelu on paras!) ja toisaalta ei kärsivällisyys riitä kokonaisen lätkämatsin tuijottamiseen. Nyt sitten on viikonlopuksi luvassa matsi tai kaks tänään ja yks huomenna. En osaa ilmaista mielipidettäni ilman, että se herättää nukkuvan karhun. Kaipa mä liioittelen taas totuttuun tapaani...

Uskon, että nämä viikot on monessa perheessä kompromissien teon harjoitteluaikaa. Kun aika harvoin sitä kaksi penkkiurheilijaa toisensa löytää. Ei ne ehdi, kun telkusta tulee liikaa urheilua ; )

Sainpahan sanottua.

Ongelmia nolla?

2006-02-16T15:32:00.000+01:00

Ihanaa, että yllätyksiä on olemassa! Päivän tunnelma on ollut ahdistava, kun rupesin katselemaan tavaroita "sillä silmällä" ja muutto tuntui ekaa kertaa todelliselta. Tirautin pienet itkut ja myönsin sillä itselleni, että tilanne on herkkä.

Homma pyörähti plussan puolelle, kun Tumppi ilmoitti lähtevänsä mun mukaan! Valitettavasti ei ihan pysyvästi, mutta samalla koneella työmatkalle Helsinkiin. Tuntuu todella paljon turvallisemmalta laskeutua kotikaupunkiin yhdessä. Sit on noin viikko aikaa tehdä kaikkea kivaa ennen kuin yksinelo alkaa. Yhtäkkiä kaikki ongelmat on poispyyhkäisty. Tai ainakin maton alle lakaistu ;)

On muuten katalaa karkkivalmistajilta tuoda ensin tiiserinä kauppoihin pikkupatukka tummaa suklaata, jossa tummaa toffeeta sisällä. Sillä pienellä palalla oon toistaseks saanut suklaannälän taltutettua, mutta nyt ne epelit pisti kovan kovaa vastaan: kokonainen rulla suussa sulavaa suklaata! Ei enää pikkupatukalla pötkitä, vaan sen on oltava isoa, paksua ja pyöreää - olen koukussa.

Kissa nostaa häntäänsä

2006-02-16T09:44:00.000+01:00

Ikkunasta näkyy hiljalleen leijuvat lumihiutaleet. Koska ihmeessä talvi taittuu? Katson joka aamu Euroopan sääkarttaa ja huokaan Etelä-Espanjan kohdalla: siellä ne vaan nauttii kahvistaan terassilla ja kävelyistä iltapäivän auringossa. Hohhoijaa. Mulle tosiaan jo riittäis kylmä ja vilu!

Sähköpostiin tuli meiliä vanhojen luokkakavereiden tapaamisesta. Tämä vuosi on tyly meille seiskakutosille ja kai tollanen miitinki vois olla terapiamielessä ihan jees. Näkis niinku samassa paatissa keikkuvia kerralla enemmänkin. Onneks mun oma synttäri on vasta syksyllä, niin ehdin tässä joten kuten tottua ajatukseen. Ihmettelin, kun yhden kaverin mukaan bileiden järkkääminen on ennemminkin pakko kuin valinta. Höh, eihän sitä ehtis vuoden aikana muuta tehdäkään ku juosta kolmikymppisiltä toisille!

Yksi toinen kaveri muuten pitää bloggaamista narsistisena. En tiedä, en kyllä tunne oloani mitenkään itserakkaaksi, kun raportoin päivän kulusta täällä. Eiköhän homma ole enemmänkin silkkaa sijaistoimintaa, jota voi harrastaa pakkojen välissä.

Edessä on lähtö ruokakauppaan. Luvassa Luikkiksen muusi. Perunat kun on tarjouksessa.

Till en alldeles speciell

2006-02-14T13:48:00.000+01:00

DU vet vem jag pratar om!

Tack för att du är den du är. Tack för att du och jag kan vara precis som VI är.
Jag vill citera en dikt skriven såååå länge sen (1998!) och som fortfarande stämmer såååå himla väl. Dikten är tyvärr mer än aktuell nu när vi (igen) närmar oss en tid borta från varandra. Det är precis därför jag vill att du tar alla mina ord som dem står.

Jag älskar ditt skratt i mina öron.
Jag älskar dina långa ögonfransar och din djupa blick.
Jag älskar ditt breda leende som kan betyda så mycket.
Jag älskar din skäggiga haka som gör dig så manlig.
Jag älskar dina starka armar omkring mig.
Jag älskar din ärliga natur som gör dig så fin.
Jag älskar din barnsliga sida som gör det så lätt att vara.
Jag älskar dina smarta tankar och många idéer.
Jag älskar ditt äkta intresse för allt jag gör.
Jag älskar känslan som du orsakar inom mig.
Jag älskar vad du gör och din framtidstro.
Jag älskar ditt hjärta vars slående gör mig levande.
Jag älskar din attityd som ger mig vilja och förtroende.
Jag älskar den tiden vi har varit tillsammans.
Jag älskar den kommande tiden vi skall vara tillsammans.

Jag älskar hela dig, Tumppi.

Kaikkien sydänten päivää!

2006-02-14T13:30:00.000+01:00

Käytän tilaa hyväkseni lähettämällä kaikille täällä jatkuvasti hengaaville ystävilleni muhkeat Ystävänpäivän terkut!

Päivä on otollisesti sijoitettu keskelle muuten juhlaan aihetta niin mahottoman vähän antavaa helmikuuta. Olispa joka kuussa päivä, jolloin voi hellitellä itseään tai ympäristöään lahjuksilla, karkilla, mielipuuhalla, ylläreillä... Helposti menee siihen harhaan, että joka päivä olis tuollainen mahdollisuus. Okei, mahdollisuus ehkä muttei sen enempää.

Päivän teema liittyy myös päässäni tällä hetkellä liehuviin ajatuksiin, jotka on taas tulevan muuton aiheuttamia. Kun on se vaan niin, että ajatuksissa ja välillä jopa fyysisesti kaipaa niiden omien rakkaiden old palien seuraan. Ystävyyssuhteet on niin monisäikeisiä, ettei tällaisen puolen vuoden periodin aikana voi olettaakaan, että siinä taivaat aukeaisivat. Mulla on täällä kavereita, muttei ystäviä. Kyllä sen eron huomaa.

Joten odotan innolla aikaa, jota voin teidän YSTÄVIENI kanssa pian taas viettää! Toivomuksena olisi, että teette osaltani kaukosuhteen karikoista sileämmät.

Niin että KIITOS teille, että olette olemassa (voikun tähän sais jonkun kivan kuvan...no tulihan se sieltä)!